Entinen liikemies, liperiläinen Veijo Sykkö sai yhtenä päivänä idean. Hän lähetti omakustanteena syntyneen elämäkertansa presidentti Sauli Niinistölle.

– Niinistö on toistuvasti tuonut esille sen, että 1990-luvun laman jälkihoito jäi tekemättä. Siitä ajatus kirjan lähettämiseen, sanoo Veijo Sykkö.

Kirjassaan_ Elämä kuin elokuva_ Veijo Sykkö käy läpi muun muassa 1980-luvulla alkanutta lamakierrettä, joka syöksi yrityksiä konkurssiin. Tapahtumat olivat kohtalokkaita myös monen yrittäjän elämälle.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kiitti saamastaan kirjasta parhaalla mahdollisella tavalla. Sykkö sai arvovaltaisessa kuoressa kauniin kortin, jossa poseraa presidentti, hänen puolisonsa ja perheen koira.

Teksti kuuluu: "Lämmin kiitos muistamisesta, Sauli Niinistö."

Veijo Sykön marraskuussa julkaistun muistelmateoksen tuotto menee Joensuun syöpäyhdistykselle. Ensimmäisen painoksen kaikki viisisataa teosta ovat maailmalla, ja Sykkö on ottamassa kirjastaan pienen lisäpainoksen.