Ilkka Kanerva oli IAAF:n hallituksen jäsen vuosina 2003-2011. Samaan aikaan liittoa johti Lamine Diack, joka muodosti WADA:n raportin mukaan järjestöön laittomia sisäpiirejä organisoimaan korruptiota.
- En todellakaan ollut tietoinen Diackin sisäpiireistä. Meidän sukset menivät ristiin ja johtivat erimielisyyksiin. En voinut jatkaa hallituksessa, koska en tukenut hänen toimintalinjaansa, Kanerva kuvaillee välejään Diackiin.
Kanervan mukaan toisen WADA:n raportin paljastukset ovat kova isku järjestölle kaikin puolin. Hän tukee kuitenkin nykyistä puheenjohtajaa Sebastian Coeta, jota vastaan raportti myös lisäsi painetta.
- Tunnen Seb Coen henkilökohtaisesti. Pitäisin täysin mahdottomana, että hän olisi millään tavalla ollut tietoinen Diackin kulissien takana tekemistä toimista, sanoo Kanerva.
Raportin syytöksiä IAAF:n huonosta itsesääntelystä Kanerva kummastelee.
- En tarkkaan tiedä, mitä tällä tarkoitetaan. Hallitus on koolla kolme kertaa vuodessa. Sillä ei voi olla tietoa operatiivisista asioista. Ne kuuluvat toimivan johdon valtaan. Se on selvää, että IAAF:n pitää uudistaa menettelytapojaan, joita varmasti tehdään uuden puheenjohtajan johdossa.