Ulkoministeri Timo Soini (ps.) pitää ulkoministeriön vuonna 2013 paljastunutta verkkovakoilua vakavana, mutta ei halua tässä vaiheessa arvioida tarkemmin vakoojien taustoja.

– Ulkoministeriöön kohdistunut verkkovakoilu on vakava asia, eikä sillä tule spekuloida, hän toteaa.

Suomen tulee kuitenkin tunnistaa uhat ja varautua vakoojien jatkuvasti kehittyvään keinovalikoimaan.

– Vakoilua on aina ollut, mutta se on muuttanut muotoaan ja siirtynyt bittien maailmaan. Kansainvälistä vakoilua kohdistuu Suomeen ja muihin maihin jatkuvasti.

Tämän tarkemmin Soini ei halua asiaa kommentoida, sillä tapauksen tutkiminen on yhä kesken.

– Ulkoministeri ei tutkinnan ollessa kesken arvioi mediassa esitettyjä johtopäätöksiä. Tutkiva viranomainen on suojelupoliisi, hän toteaa.

Yle kertoi keskiviikkona, että ulkoministeriössä vuonna 2013 paljastuneen verkkovakoilun takana oli venäläinen verkkovakoiluryhmä Turla ja hyökkäys oli osa useisiin maihin kohdistunutta vakoilukampanjaa.