Ihmisoikeuskysymyksiin erikoistunut Scheinin pitää hämmästyttävänä, että esimerkiksi nopeasti yleistyneet vaalikoneet eivät ole jo sisältäneet tällaista rasistisia asenteita testaavaa osiota.

– Olisi kertakaikkisen upeaa, jos lopputulokseksi saataisiin, ettei Suomen eduskunnassa ole rasisteja, Scheinin toteaa.

Scheinin kyseenalaistaa Timo Soinin toiminnan

Scheinin nostaa Perustuslakiblogissa esille perussuomalaisten puheenjohtajan, ulkoministeri Timo Soinin toiminnan.

Scheinin kirjoittaa, että kun vain joku vihjaisee, että perussuomalaisilla olisi pyykki pestävänään rasismin ja ulkomaalaisvastaisuuden tahroista, niin Soini uhriutuu ja näyttelee henkilökohtaista loukkaantumista ja vetoaa siihen, että ”kaiiki minut tuntevat tietävät, että minä en ole rasisti”

Scheinin kysyy, että tiedämmekö todella?

– Jos Soini olisi valinnut puolensa ja haluaisi sellaisen julkisuuskuvan, ettei rasismiepäilylle jää sijaa, hän kehuisi vähemmän kansanryhmää vastaan kiihottamisesta tuomittua Jussi Halla-ahoa ja ei toistelisi uskollisuuttaan lontoolaiselle huligaanijalkapalloseura Millwallille, Scheinin ripittää ulkoministeriä.