Paavo Arhinmäen luopumisilmoitus viime marraskuussa käynnisti vasemmistoliitossa verkkaisesti edenneen puheenjohtajakisan. Tehtävää tavoittelee toistaiseksi vain yksi ehdokas, kansanedustaja Jari Myllykoski.
Metallityöväenliiton työehtosihteerin paikalta eduskuntaan ponnistanut Myllykoski toisi puoluejohtoon enemmän työmiehen ääntä.
– Silloin kun puolue rupesi uudistumaan, ovat palkansaajat tavallaan jääneet vähän sivuraiteelle, Myllykoski arvioi.
Myös ainakin joukko nuoren polven naiskansanedustajia miettii ehdolle asettumistaan. Li Andersson, Aino-Kaisa Pekonen ja Hanna Sarkkinen pitävät puheenjohtajakisan ovea auki.
Puolueen euroedustaja Merja Kyllönen ja kansanedustaja Anna Kontula ovat jo ilmoittaneet, etteivät pyri puheenjohtajaksi.
Vakavasti tehtävään pyrkimistä harkitseva Pekonen lähtisi kisaan eduskuntaryhmän puheenjohtajan asemista.
– Tehtävä on erittäin vaativa ja raskas ja haluan nyt miettiä oikein rauhassa ja vielä perheen kanssa harkita tässä, että löytyykö sitten paukkuja niin itseltä, kuin sitten toisaalta myös perheeltä tukemaan tässä vaativassa tehtävässä, mutta vakavasti harkitsen.
Lomamatkalta tavoitettu Li Andersson pohtii vielä omaa ehdokkuuttaan tämän kuun loppupuolella, mutta ei ole asettanut itselleen mitään ehdotonta takarajaa. Anderssonin mielestä puheenjohtajavaalissa on tärkeintä osallistaa puolueen kenttäväki keskusteluun puolueen tulevaisuudesta ja poliittisesta linjasta.
Myös puoluevaltuuston puheenjohtaja Hanna Sarkkinen päättää ehdokaskantansa tammi-helmikuun aikana. Sarkkisen mielestä uuden puheenjohtajan pitäisi puhutella liikkuvia ja epävarmoja äänestäjiä.
– Pitäisi olla sellaisen puheenjohtaja, joka pystyy kansan kielellä kertomaan näitä meidän tavoitteita ja meille tärkeitä asioita, että ihmiset myös ymmärtävät, mitä me tarkoitamme ja mitä me haluamme sanoa, Sarkkinen toivoo.
Myös Pekosella on näkemys ihanteellisesta puoluejohtajasta.
– Minun mielestäni meidän puolueemme tarvitsee puheenjohtajan, joka on joukkoja kokoava ja eteenpäin katsova, uskoo Pekonen.
Pekonen toivoo, että kaikki ehdokkuudesta kiinnostuneet olisivat ilmottautuneet maaliskuun loppuun mennessä, ja pääsisivät mukaan neuvoa-antavaan jäsenäänestykseen.
Uusi puheenjohtaja valitaan kesäkuussa Oulussa.