Mistä on kyse?
Ehdokas voisi olla mukana vaikka itsehallintovaaleissa ja eduskuntavaaleissa, mutta ei samana kautena kunnallisvaaleissa, muotoilee Suomen Kuntaliiton toimitusjohtaja Jari Koskinen ajatustaan siitä, että itsehallintoalueiden syntyessä voisi olla syytä rajoittaa ehdokasoikeutta.
– Yhdistelmä voisi tietysti olla toinen, eli ihminen voisi olla ehdokkaana kunnallisvaaleissa ja itsehallintovaaleissa, mutta ei enää eduskuntavaaleissa, selittää Koskinen.
– Rajoituksella estettäisiin se, että henkilö on sekä eduskunnassa, itsehallinnon edustustossa ja vielä kunnanvaltuustossa. Ehdokkuuksien rajoittamisella estettäisiin se, että yhdelle henkilölle ei keskity liikaa valtaa, pohtii Jari Koskinen.
Itsehallintovaalit kuntavaalien yhteyteen
Jari Koskinen pitää vieraana ajatusta, että itsehallintoalueiden vaalit pidettäisiin presidentinvaalien yhteydessä.
– Jos vaaleja yhdistetään, pitäisi vaalien olla keskenään lähellä niitä asioita, joista päätetään. Jo vaalikeskustelun ja vaalikamppailun kannalta tuntuisi kummalta, jos pitäisi miettiä presidentillisiä asioita ja samaan aikaan siitä, miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään omalla alueella.
Kuntavaaleja voi siirtää
Itsehallintoalueiden vaaleja presidentinvaalien yhteydessä on perusteltu säästöillä. Omat vaalit maksaisivat arviolta 15 miljoonaa euroa. Toisaalta seuraavat kuntavaalit vuoden 2017 keväällä tulevat itsehallintoalueiden kannalta liian aikaisin.
– Jos säästösyistä halutaan yhdistää kahdet vaalit, niin silloin niiden tulee olla kuntavaalit ja itsehallintovaalit.
– Jos kevään 2017 kuntavaalit ovat liian aikaisin, voitaisiin kuntavaaleja siirtää muutamalla kuukaudella syksyyn, jotta saataisiin vaalit samaan aikaan ja säästöä se 15 miljoonaa. Tämä on kuitenkin oma mielipiteeni, Kuntaliitto ei ole asiaan ottanut kantaa, korostaa Jari Koskinen.
Kuntaliitto palvelemaan itsehallintoalueita
Jari Koskinen arvioi, että Suomen Kuntaliitto voisi olla tulevaisuudessa itsehallintoalueiden palvelu- ja edunvalvontaelin.
– Tulevaisuudessakin tehdään lainsäädäntöä, joka koskee itsehallintoalueita. Tällöin alueet tarvitsevat ammattitaitoa, jotta itsehallintoalueiden ja niiden asukkaiden toiveet tulevat esiin.
– Myös edunvalvontaa tarvitaan esimerkiksi siihen, miten rahoitusta järjestetään itsehallintoalueille. Lisäksi tarvitaan organisaatiota, joka palvelee näitä alueita, esimerkiksi neuvoo hankinnoissa tai palvelujen tuottamisessa ja niiden kilpailuttamisessa. Se rooli voisi olla Kuntaliitolla, arvioi Suomen Kuntaliiton toimitusjohtaja Jari Koskinen.