Kunnat ovat historiallisten päätösten edessä jälleen. Hallituksen hyväksymä asetus antaa niille luvan terveysmaksujen roimiin korotuksiin.

Pääkaupunkiseudulla kunnat ovat tekemässä päätöksiä hieman eri tahtia. Vantaalla sosiaali- ja terveyslautakunta kokoontuu tiistaina ensimmäistä kertaa käsittelemään korotuksia, mutta päätöstä niistä ei ensiyrittämällä syntynyt.

Vuoden alussa voimaan tuleva asetus mahdollistaa terveysmaksujen korottamisen joka toinen vuosi tehtävän vajaan kahden prosentin indeksikorotuksen lisäksi jopa 27,5 prosentilla.

Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja, Mari Niemi-Saari (sd.) on asian edessä ihmeissään.

– Ihan tuli puskista. Esimerkiksi Vantaan kaupungin budjettivalmistelut on kaikki tehty ottamatta tällaista asetusta huomioon. Tiedän, että kokoomus ei ole ehtinyt valmistautua tähän asiaan, joten luultavasti asia päätetään lopullisesti vasta tammikuussa.

"Vantaallakin tulee keskustelua"

Vantaan virkamiehistö on valmistellut lautakunnalle esityksen maksujen täysmääräisistä korotuksista. Sen myötä kaupungin kassaan kilahtaisi vuodessa lisää 1,8 miljoonaa euroa.

– Esitämme nostettavaksi näitä maksuja enimmäismäärin. Me puhumme nyt kaikista sosiaali- ja terveyshuollon asiakasmaksuista. Niistä määrällisesti eniten on terveyskeskusmaksuja, toteaa Vantaan talous- ja hallintojohtaja Ari Toiva.

Terveydenhuollon maksukatto paljon palveluja käyttävillä voi nousta lähes 700 euroon. Helsingin kaupunginhallitus päätti maanantaina lykätä asian käsittelyä.

Myös Niemi-Saari vaatii vakavaa keskustelua Vantaalla ennen päätöksentekoa.

– Kyllä me pystymme ylläpitämään kaikki palvelut laadukkaina myös ensi vuonna ilman tätä korotustakin. Asiakasmaksuista on tehtävä selvitys ja tarkastettava onko siellä sellaisia, jotka laahaavat oikeasti jäljessä. Esimerkiksi peruuttamatta jätetyistä hoitoajoista asiakasmaksuja voitaisiin korottaa, Niemi-Saari sanoo.

HUSissa vetoa molempiin suuntiin

Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Mari Niemi-Saari (sd.) on myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin valtuuston jäsen. HUS kokoontuu keskiviikkona aamulla päättämään osaltaan korotuksista.

HUSin hallitus päätti jo kertaalleen pitäytyä maksuissa vajaan kahden prosentin indeksikorotuksissa. Valtuustossa on kuitenkin ollut havaittavissa erilaista liikehdintää, toteaa Niemi-Saari.

– Totta kai tässä on erilaisia variaatioita olemassa, pienemmillä korotuksilla tai korottamalla vain joitakin maksuja. Minun mielestäni olisi kamalaa, jos ihmiset jättäisivät hoitamatta itsensä tai sairaudet pääsisivät pahenemaan siksi, että asiakasmaksut nousisivat kohtuuttomasti.