Perussuomalaisten kansanedustaja Kaj Turunen kehottaa perussuomalaisia puoluetovereitaan aktiivisempaan taistoon ilmastonmuutosta vastaan.
– Viesti, minkä haluan perussuomalaisille sanoa on se, että kun esimerkiksi ollaan huolissaan nykyisestä pakolaistilanteesta, ja jos maapallon lämpeneminen jatkuu ja sen annetaan jatkua, niin ongelmat ovat tulevaisuudessa suuremmat. Ihmiset joutuvat lähtemään kotioloistaan, joissa ei ole elinmahdollisuuksia, Turunen sanoo.
Turunen oli Pariisin ilmastokokouksessa asiantuntijajäsenenä Suomen delegaatiossa. Turunen iloitsee syntyneestä sopimuksesta, mutta oman puolueen sisällä asiasta ollaan montaa eri mieltä.
– Itse olen vain saanut positiivista palautetta, mutta olen kuitenkin katsonut kirjoittelua aiheesta, niin kyllä kriittisyyttäkin löytyy.
Perussuomalaisten joukosta on kuultu aiemmin äänenpainoja, jotka epäilevät ilmastonmuutoksen olemassaoloa. Turunen sanoo, että puolueen linja ilmastopolitiikan suhteen on muodostumassa.
– Henkilökohtaisellakin tasolla tässä koko ajan linjausta tehdään. Perussuomalaisten linja on se, että ilmastopolitiikkaa tehdään oikeudenmukaisesti. Joka tapauksessa kustannuksia tulee, ja ne pitää jakaa oikeudenmukaisesti. Ihan sama uskooko ilmastonmuutokseen vai ei, niin nyt on myös teollisuudelle mahdollisuus esimerkiksi puhtaan teknologian kautta, Turunen sanoo.
Pariisin ilmastosopimuksen myötä Turunen uskoo esimerkiksi hiilen käytön Suomessa vähenevän.
– Pyritään ohjaamaan uusiutuvan energian käyttöön, mutta meillä Suomessa on hyvät mahdollisuudet, koska meillä on bioenergiaa.