Savo-Karjalan vaalipiirin iisalmelaiskansanedustaja Markku Eestilä (kok.) toivoo, että Itä-Suomen yliopiston yt-neuvottelut eivät johtaisi Savonlinnan kampuksen alasajoon.

Hallinto- ja tukipalveluita sekä useita yksiköitä koskevissa neuvotteluissa on nostettu esille mahdollisuus nykyisin Joensuussa ja Savonlinnassa olevan opettajankoulutuksen keskittämisestä yhdelle kampukselle. Tämä herättää huolta etenkin Savonlinnassa.

Yt-neuvotteluissa yliopisto varautuu siihen, että sen valtiolta tuleva perusrahoitus vähenee lähivuosina nykytasosta 7–9 miljoonaa euroa. Neuvottelujen piirissä on peräti 1 200 työntekijää ja irtisanomiset, osa-aikaistamiset ja lomautukset koskevat enintään 200 työntekijää.

"Kyllä Savonlinnassakin pystytään opettajankoulutusta harjoittamaan"

Eestilän mukaan valtiontalouden ongelmat koskettavat nyt kaikkia tahoja, mutta hän toivoi Savo-Karjalan kansanedustajatentissä yliopiston miettivän muita vaihtoehtoja kuin kokonaisen kampuksen sulkemista.

– Itse olen rakennettu niin, että en hyväksy kaikkia toimipisteiden lakkauttamisia. Toimintatapoja pitää muuttaa ja kyllä Savonlinnassakin pystytään opettajankoulutusta harjoittamaan, Eestilä sanoi.

Eestilä arvioi, että yliopistojen miljoonaluokan säästöjä voisi periaatteessa vähentää harventamalla yliopistoverkostoa, mutta esimerkiksi Itä-Suomen yliopiston asemaa hän pitää vahvana. Kansanedustaja on kuitenkin seurannut yliopiston henkilöstön kommentteja yt-neuvotteluista tarkasti ja huolestuneena.

– Minulla ei ole tarjota mitään poppakonstia tähän, että toivottavasti siellä nyt jaksetaan viedä tämä (yt-neuvottelut) läpi.