Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) ei pidä tarpeellisena perustaa EU:n rajaturvallisuusviraston Frontexin tilalle uusia, erillisiä raja- ja rannikkovartiointijoukkoja unionin ulkorajojen valvonnan tehostamiseksi.

Euroopan komissio aikoo esittää raja- ja rannikkovartiointijoukkojen perustamista ensi viikolla. Lehtitietojen mukaan EU haluaisi valtuudet lähettää joukkoja valvomaan unionin ulkorajaa, vaikka jäsenmaa ei niitä haluaisi.

– Tarve EU:n ulkorajavalvonnan parantamiselle on ilmeinen, koska Kreikan esimerkki osoittaa, että siellä valvonta ei toimi. Ihmiset pääsevät EU:n alueelle ilman kontrollia, Orpo sanoi Yle TV1:n Ykkösaamussa.

Orpon mukaan EU:n jäsenmailla tulee olla vahva velvoite ottaa rajavalvonnassa muilta apua vastaan, jos tarvetta on. Orpon mukaan sen pitää kuitenkin perustua vapaaehtoisuuteen.

– Olen samaa mieltä siitä, että EU:n yhteistä rajavalvontaa pitää vahvistaa. Haluaisimme pitää kiinni siitä, että ensisijaisesti jokainen maa vastaa omasta ulkorajastaan, mutta on tarvittaessa velvollinen ottamaan apua vastaan.

– Suomen kannalta on oleellista, että voi myös pyytää apua. Meillä on pitkä EU:n ulkoraja. Jos idästä tulisi Suomeen laajempaa maahanmuuttoa, niin meillekin saattaisi tarve syntyä, Orpo sanoi.

"En ole nyt kiinnostunut puheenjohtajan paikasta"

Orpon nimi on noussut useasti esiin spekulaatioissa kokoomuksen seuraavasta puheenjohtajasta, mutta hän kiisti olevansa kiinnostunut pyrkimään tällä hetkellä Alexander Stubbin seuraajaksi.

– En ole nyt kiinnostunut puheenjohtajan paikasta. Olen erittäin motivoinut (sisäministerin) työhön. Teemme Alexin (Stubb) kanssa erinomaista yhteistyötä hallituksen sisällä, Orpo kuittasi asian Ykkösaamussa.

Keskustelu Stubbin asemasta kiihtyi sen jälkeen kun hänen eduskunnan kyselytunnilla antamansa väärät tiedot nousivat kärkiuutisten joukkoon. Stubb väitti toissaviikolla, että 90 prosenttia kiisteltyä hallintarekisteriä koskevista viranomaislausunnoista olisi ollut myönteisiä.

Orpon mukaan kokoomuksessa ei ole julkisesta kuohunnasta huolimatta meneillään puheenjohtajasta "erityistä sisäistä keskustelua".

– Ottaen huomioon, kuinka vaikeassa tilanteessa maa on kokoomuksella menee hyvin, Orpo sanoi.

Orpo tyynnytteli, että Stubbin puheista nousi ylimitoitettu keskustelu.

– Oli nähtävissä, että kyseessä on enemmän virhe tai lapsus kuin se, että olisi tarkoituksella annettu väärää tietoa, hän sanoi.