Iitin kunnanvaltuuston kokous sai erikoisen käänteen tiistaina. Käsittelyssä oli talousarvioon tehtävä muutos, jonka mukaan terveysaseman vapaana oleville tiloille etsittäisiin muuta käyttöä. Esitystä kannattivat muut valtuutetut, paitsi vasemmistoliittoa edustava Hannu Suhonen. Keskustelun tuoksinnassa Suhonen epäili kovaan ääneen monta kertaa, että tyhjentyneelle vuodeosastolle olisi seuraavaksi tulossa "mutiaisia".

Suhosen puheet hämmensivät muita valtuutettuja ja puheenjohtaja puuttuikin niihin kesken kokouksen. Suhosen tulkittiin tarkoittavan turvapaikanhakijoiden sijoittamista kuntaan, josta ei ole Iitissä suunnitelmia.

Hannu Suhonen myöntää käyttäneensä termiä "mutiainen", mutta kiistää käyttäneensä sanaa rasistisessa mielessä. Lisäksi hänen mielestään merkitystä on sillä, että hän ei käyttänyt sanaa puheenvuorossa, vaan muussa keskustelussa. Suhonen selittää, että käyttämättömiin vuodeosaston tiloihin voi pesiytyä hyönteisiä.

– Sehän on satiaislaji. Jokainen voi ymmärtää sen omalla tavallaan, toteaa Suhonen.

Arhinmäki jyrähti Facebookissa

Vaikka Suhonen on edustanut vasemmistoliittoa jo pitkään Iitin valtuustossa, hän ei ole puolueen jäsen. Puolueen Kaakkois-Suomen piiri kuitenkin pohtii parhaillaan jatkotoimia Suhosen puheista. Piirin puheenjohtaja Aleksanteri Repo tuomitsee valtuutetun puheet.

– Tuollaiset puheet ovat täysin asiattomia ja puolueemme linjan vastaisia. Kävimme tapauksesta keskustelua jo eilen ja ehkä tulemme asiassa ulos vielä tänään, sanoo Repo.

– Tämä käytös on vastoin annettua sitoumusta ja puolueen periaatteita. Jos olisi puolueen jäsen, ei olisi mahdollisuutta jatkaa tämän jälkeen puolueessa, totesi puolestaan vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki Facebook-päivityksessään.

Iitin valtuuston puheenjohtaja Esa Lehtinen (sd.) huokaa, että rasistiset ja alatyyliset kommentit ovat valitettavasti normaalia kielenkäyttöä Suhoselle. Asiaan on yritetty puuttua, mutta heikoin tuloksin.

Valtuutettujen käytös kokousten aikana on puhuttanut tänä vuonna myös Kouvolassa ja Kotkassa. Kaupungeissa on laadittu ohjeita valtuutetuille, ja valtuustojen puheenjohtajat ovat joutuneet puuttumaan kokousten venymiseen ja asian vierestä puhumiseen. Esa Lehtinen sanoo kuitenkin, että Kotkassa ja Kouvolassa ei tiedetä hurjista kokouksista mitään.

– Se on lastenleikkiä verrattuna menoon Iitin valtuustossa, naurahtaa Lehtinen.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Kouvolan Sanomat.