Mistä on kyse?

Kokoomuksen kansanedustaja Kalle Jokinen on huolissaan väkivallan yleistymisestä mielenilmauksissa.

– Merkit ovat olleet havaittavissa jo vuosien ajan. Anarkistinen toimintamalli on yleistynyt.

Itsenäisyyspäivän mielenosoitusten hoidosta poliisi saa Jokiselta, joka on myös taustaltaan poliisi, kehuja.

Kansanedustaja epäilee, että mielenilmauksista tulee jatkossa entistä vaarallisempia, koska mielenosoittajat eivät enää vastusta vain virkavaltaa, vaan myös toisiaan.

– Kun ryhmiä on paljon, joukkiot eivät enää mahdu samaan tilaisuuteen ja osoittavat toisiaan vastaan mieltä. On suuri riski, että yhteenottoja tulee.

Ylen haastattelema tutkija Erkka Railo Turun yliopistosta arvioi, että äärioikeisto yrittää kääntää itsenäisyyspäivään liittyvän isänmaallisuuden omiin tarkoitusperiinsä.

Myös Kalle Jokinen on havainnut saman eikä sulata kansallismielisten ajattelua.

– Jotkut tahot yrittävät omia Suomea ja isänmaallisuutta, mutta Suomi ja isänmaa ovat yhteinsiä ja kuuluvat kaikille.