Ylen erikoissivusto Linnan juhlista
Linnan juhlien tv-lähetys, pukulähetys, haastattelut, jatkot, viittomakielinen lähetys ja paljon muuta löytyy Ylen erikoissivustolta: yle.fi/linnanjuhlat.
Siirry tästä sivustolle
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö puhutteli itsenäisyyspäivän haastattelussa "kahtiajakautunutta" kansaa turvapaikanhakijoihin liittyvien haasteiden edessä.
– Kahtiajako taisi alkaa viime kesänä, jolloin puhuttiin paljon monikulttuurisuudesta joko puolesta tai vastaan, Niinistö arvioi.
– Ajatellaan nyt ensin niitä ihmisiä, joilla on asenteellisesti jotakin maahanmuuttajia vastaan – heidän asenteensa ovat valitettavasti ehkä vähän jyrkentyneet. Kun meillä oli kuva kärsivistä lapsista, tuli nuoria miehiä.
Niinistö toisti heille aiemminkin välittämänsä viestin, ettei tunnekuohuista huolimatta kannata tehdä itsestään rikollista. Niinistö viittaa muun muassa useisiin vastaanottokeskuksiin tehtyihin väkivaltaisiin hyökkäyksiin.
– Sitten ne jotka toivoivat ja kannustivat maahanmuuttoa: Minä toivon, että he jaksavat nyt olla mukana edelleenkin kotouttamisessa, joka on aivan välttämätöntä. Se, että suomalaiset perusarvot tunnetaan ja että niitä myös kunnioitetaan.
Rouva Jenni Haukio asetteli myös sanansa eri mielipiteitä kunnioittavasti.
– Suomessa jokaisen, sekä turvapaikanhakijan että suomalaisen, pitää voida tuntea olonsa turvalliseksi, Haukio toivoi.
Presidentti Niinistö kertoi saaneensa yhteydenottoja turvapaikanhakijakysymyksestä kansalaisilta.
– Minulle on tullut aika paljon terveisiä vanhemmilta, jotka ovat huolissaan lapsistaan, erityisesti tyttäristään. Sellaista Suomea meillä ei voi olla, että joudutaan pelkäämään läheisten puolesta. Tässä me tarvitsemme asennekoulutusta.
Isossa kuvassa Niinistö oli toiveikas, että taistelu terrorismia vastaan onnistuu. Hän piti tärkeänä Suomen kykyä pysyä valppaana, mihin hän toivoi apua EU:ssa suunniteltavasta tiedonsaannin helpottamisesta terrorismiepäilyissä.
– Kannattaa pitää mielessä, että [Pariisin terroria] pahempaakin tapahtui 14 vuotta sitten Yhdysvalloissa New Yorkissa. Siinä torjunnassa onnistuttiin. Tässäkin tullaan onnistumaan, olen vakuuttunut siitä.