Kokoomuksen puoluehallituksen kokouksen yhteydessä tavoitettu valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) ei hyväksy entisen pääministerin Paavo Lipposen kritiikkiä Suomen kilpailukyvyn menetyksestä porvarihallitusten johdolla.

– Nyt kannattaa varmasti etsiä enemmän ratkaisua kuin syyllisiä. Suomi on tässä pahassa jamassa sen takia, että meidän ICT-sektori ei ole vetänyt, meillä on metsä- ja paperisektorilla ongelmia, ajauduttiin finanssikriisiin, syntyi velkakriisi pitkän nousukauden jälkeen, Stubb sanoi.

Yksittäisiä syyllisiä ei Stubbin mukaan kannata etsiä. Hallituksia on ollut monenlaisia.

– Lipposen kauden aikana tehtiin vaikeita, pitkälle meneviä rakenteellisia uudistuksia. Sen jälkeen ollut erilaisia hallitusmuodostelmia, on ollut punamultaa, on ollut nykyinen hallitus, jossa on keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset. On ollut myös erittäin laaja sateenkaarihallitus, Stubb muistutti.

Myös Lipposen viesti oli, ettei Suomella ole enää varaa jahdata syyllisiä. Stubb on samaa mieltä.

– Suomen käänne tehdään yhdessä. Syylllisten etsiminen, asioiden käsitteleminen negaatioiden kautta, taaksepäin katsominen. Se ei kerta kaikkiaan kannata. Nyt me teemme tämän käänteen yhdessä, ja siihen tarvitaan ihan kaikkia.