Mistä on kyse?
Paltamolainen keskustan kansanedustaja Marisanna Jarva odottaa innolla itsenäisyyspäivän juhlavastaanottoa. Hänelle Linnan juhla on ensimmäinen.
– Totta kai näitä on aina seurannut televisiosta ja lukenut lehdistä, joten tavallaan tilaisuus on tuttu.
Kansanedustajalla riittää kiireitä juhlaan saakka, mutta valmistautuminenkin kuuluu ohjelmaan.
– Eduskuntaryhmä kokoontuu vielä tilaisuuteen, joka on järjestetty puolisoita varten. Linnan juhlat eivät ole pääasia, vaan puolisot, mutta varmasti siellä puolisoille annetaan vinkkejä.
Etiketti on jo tuttu
Jarvalle juhla on tärkeä, ja tietysti myös puku on sen mukaan.
– Vinkki on ollut, että kotiseutu voi näkyä. Minulle puvun on tehnyt kainuulaislähtöinen ompelija, joka on hyvin tietoinen tuosta toiveesta.
Muukin etiketti on jo tuttu, joten juhlat voisivat oikeastaan jo alkaa.
– Kokeneemmat ovat kertoneet, että kutsuttu menee edellä kättelemään. Siitä on myös muistutettu, että väkeä on niin paljon, että juhlissa tulee kuuma. Ja siitä boolistahan puhuvat kaikki.