Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) sai viime kesänä tappouhkauksen, kertoo Ilta-Sanomat. Uhkaus lähetettiin sähköpostitse Orpolle ja hänen eduskunta-avustajalle aamuyöllä 26. päivä kesäkuuta.

Viesti lähetettiin osoitteesta ernst.tandefelt@yahoo.com. Ernst Tandefelt murhasi sisäministeri Heikki Ritavuoren vuonna 1922.

Poliisi arvioi, että tappouhkauksen taustalla on Orpon esiintyminen Ylen A-studiossa edellisenä päivänä. Ohjelmassa käsiteltiin Välimeren pakolaiskriisiä.

Poliisin mukaan tappouhkaus oli laadittu harkiten. Poliisi arvioi uhkan korkeaksi ja päivä viestin lähettämisen jälleen poliisi teki kotietsinnän epäillyn lähettäjän kotiin. Miestä epäillään laittomasta uhkauksesta. Hän on kiistänyt syyllisyytensä.

Valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Jari Ylitalon mukaan poliisin tutkintaan päätyvät uhkaukset eivät ole yleisiä.

– Ei läheskään kaikki mitä tuolta sosiaalisen median kautta ministereille tulee tällaista epäasiallista lähestymistä tai kovaa kielenkäyttöä, ole ylittänyt sitä kynnystä, että menisi poliisitutkintaan, Ylitalo kertoo Yle Uutisille.

Ylitalo ei halua kommentoida yksittäisen uhkauksen vaikutuksia Orpon turvatoimiin. Hän kuitenkin toteaa, että jokainen uhkaus tarkastellaan huolellisesti.

– Ei tällaiset yksittäiset uhkaukset sinällään heilauta niitä turvatoimia puoleen jos toiseen, Ylitalo sanoo.