Viime viikon perjantain äänestyksessä kansanedustajat Mikko Kärnä (kesk.) ja Katri Kulmuni (kesk.) äänestivät aloitteen puolesta, mutta nyt hekin äänestivät aloitetta vastaan Markus Lohen (kesk.) ja Eeva-Maria Maijalan (kesk.) tavoin. Lappilaisista aloitetta puolsivat Ojala-Niemelä ja Markus Mustajärvi (vas.).
Eduskunta äänesti keskiviikkona lausumasta, joka kuuluu:"Eduskunta edellyttää, että hallitus muuttaa sosiaali-ja terveysministeriön kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä annettua asetusta niin, että noin 1000 synnytyksen lukumäärää vuodessa koskeva vaatimus kumotaan."
Synnytykset uhkaavat loppua muun muassa Länsi-Pohjan keskussairaalasta Kemistä. Sairaala on Manner-Suomen toiseksi pienin synnytyssairaala. Tilastojen mukaan vuonna 2013 yhteensä 628 synnytystä.
– Länsi-Pohjan keskussairaala on hyvin varustautunut laadukkaiden synnytysten näkökulmasta. Viime vaalikaudella laitoin hallituspuolueen edustajana itseni likoon poikkeusluvan puolesta ja ministeri Huovinen sen myönsikin Länsi-Pohjan keskussairaalalle. Nyt vähintä, mitä keskustan Lapin kansanedustajat ja ministeri Hanna Mäntylä (ps.), voivat tehdä on ajaa jatkolupa poikkeusluvalle, jotta synnytykset Länsi-Pohjan keskussairaalassa jatkuvat. Tosin perussuomalaisten ministeri Hanna Mäntylä äänesti kansalaisaloitetta vastaan, Ojala-Niemelä sanoo tiedotteessaan.
Ojala-Niemelä muistuttaa, että Oulun yliopistolliseen sairaalaan on Kemistä yli sadan kilometrin matka ja Rovaniemellekin matkaa kertyy satakunta kilometriä.