Puheenjohtaja Riku Aallon mukaan Metalliliitto ei ole valmis työehtojen heikennyksiin työmarkkinakeskusjärjestöjen välisissä neuvotteluissa.

– Se täytyy sanoa selkeästi, että tästä asiasta ei jää epäselvyyttä kenellekään: Emme hyväksy mitään sellaista neuvottelutulosta, johon sisältyy työehtojen heikennyksiä, Aalto sanoi Metalliliiton liittovaltuuston kokouksessa tiistaina Helsingissä.

Aalto arvosteli poikkeuksellisen kovin sanoin hallituksen toimintaa.

– Jos jollekin on jäänyt itämään ajatus, että hallituksen kanssa olisi käyty työmarkkinaneuvotteluja pitkin kesää ja syksyä, niin voi ehkä arvioida tilanteen uudelleen. Toistaiseksi on ollut niin, että pääministerin kanssa ei ole voinut asioista neuvotella.

Aalto varoitti seurauksista, jos hallitus ajaa läpi niin sanotun pakkolakipaketin. Aallon mukaan se johtaa siihen, että työelämän pelisääntöjä muutettaisiin kulloisenkin vallassa olevan poliittisen suuntauksen mukaan.

– Työmarkkinat muuttuisivat villeiksi ja vakaudesta ei olisi tietoakaan.