Mistä on kyse?

Satakunnan kokoomuksen uusi puheenjohtaja Emilia Syväsalmi toivoo, että Satakunta pystyy löytämään yhteisen näkemyksen maakunnan tulevaisuudesta.

– Meidän pitää nyt yhdessä näyttää Helsingin suuntaan, että pystymme tekemään päätöksiä ja jatkamaan itsenäisenä maakuntana, Syväsalmi sanoo.

Yhtenäisyys tavoitteena

Uusi puheenjohtaja myöntää, että esimerkiksi Rauman kokoomus on vetänyt välillä eri linjaa kuin maakunnan muut kokoomuslaiset. Esimerkiksi sote-asiassa Rauma on toivonut yhteistyötä Varsinais-Suomen kanssa.

– Keskustelemalla näitä asioita saadaan eteenpäin, niin raumalaisten kuin muiden satakuntalaisten kanssa. Meiltä puuttuu ehkä tällä hetkellä yhteinen foorumi, jossa kaikki tulisivat kuulluiksi, Syväsalmi sanoo.

"Toinen kansanedustajapaikka takaisin"

Kokoomus oli kevään eduskuntavaaleissa suurin häviäjä ja sai läpi eduskuntaan vain Jaana Laitinen-Pesolan. Syväsalmi sanoo ottavansa tavoitteeksi, että kokoomus saa menettämänsä toisen kansanedustajapaikan takaisin seuraavissa vaaleissa.

– Yhteinen tavoitteemme on, että vuonna 2019 saamme toisen kansanedustajan. Menneet ovat menneitä ja opiksi otetaan. Rakentava keskustelu vie eteenpäin, Syväsalmi sanoo.

Emilia Syväsalmi valittiin kokoomuspiirin johtoon Juha Vasaman seuraajaksi lauantaina. Syväsalmi on toiminut Luvian kokoomuksen puheenjohtajana ja kokoomuksen edustajana Luvian kunnanhallituksessa.