Euroopan maat varatutuvat kiristämään ulkorajojen valvontaa. Tämän päivän kokouksessa maat päättänevät, että EU:hun tulijat tarkastetaan – myös EU-kansalaiset useammin kuin tähän asti.

- Jos päätökset toteutuvat, myös EU-kansalaiset tarkastetaan tarkemmin. Se tulee hidastamaan prosesseja, sisäministeri Petteri Orpo (kok.) arvioi.

Suomi toivoo EU:n miettivän tarkkaan, miten ulkorajojen tarkastukset toteutetaan. Esimerkiksi Suomella on mielestään toimiva uusi tekniikka ja riskiarviointi.

Tämänpäiväisessä kokouksessa ministereiden pöydällä ovat samat asiat – matkustajatietojen tallentaminen, laittomat aseet, rajatarkastukset, radikalisoitumisen ehkäisy - kuin viime keväänä Pariisin ensimmäisten iskujen jälkeen. Orpon mielestä toimet ovat oikeita, vaikka purevatkin hitaasti.

-Vaikka kuinka paljon valvotaan ja tarkkaillaan, terrori-iskun mahdollisuutta ei pystytä kokonaan sulkemaan pois.

Schengenin tulevaisuus on ministereiden pöydällä joulukuussa

Ulkorajatarkastuksia kiristetään nyt terrorismin takia. Schengenin tulevaisuudesta päätetään joulukuussa, kun EU-komissio tekee siitä esityksestä ja sisäministerit keskustelevat asiasta ensi kuun kokouksessaan.

- Olen pohtinut, että koko Schengen-alueella voitaisiin ottaa määräajaksi yhtäaikaisesti käyttöön sisärajatarkastukset. Tavoitteena olisi se, että tilanne saataisiin kontrolliin. Se antaisi tilaa hengittää ja tehdä rauhassa toimia esimerkiksi ulkorajoilla Kreikassa, Orpo esittää.

Toistaiseksi Suomen hallitus ei ole muotoillut yhteistä kantaansa, vaan Orpo korostaa, että tämä on omaa pohdintaa.

Ruotsin terroristijahtia seurataan Suomessa tarkkaan ja tietoja vaihdetaan. Suomi on kuitenkin jo Pariisin iskun jälkeen tehostanut omaa valmiuttaan.