Perussuomalaisten puheenjohtaja, Timo Soini tuuletteli toissapäivänä blogissaan näin:
– Hanna Mäntylän sitkeä työ toi tulosta. Eläkeläisten asumistuen leikkaus perutaan.
Soini julisti leikkauspäätöksen purkamisen oman puolueensa ansioksi ja poliittiseksi voitoksi. Taitavin sanakääntein hän antoi ymmärtää, että perussuomalaisten ministeriryhmä selätti vähäväkisiä eläkeläisiä ahdistelevat väärintekijät.
– Perussuomalaiset on hallituksessa vaikuttamassa. Pienituloiset eläkeläiset saivat nyt oikeutta.
**Soinin ilakointi **ärsyttänee hallituskumppaneita raskaasti, koska se on häpeämätöntä äänestäjien kosiskelua ja irtopisteiden keruuta. Blogikirjoituksessaan peruspomo puhuu kuin oppositiojohtaja, vaikka hän on ulkoministerinä hallituksessa.
Itse asiassa perussuomalaiset on jo jonkin aikaa ajellut politiikan raitilla kaksilla rattailla, vaikka puolue korostikin hallituskriisin aikaan lojaalisuuttaan pääministerille. Perussuomalaiset on terävöittänyt profiiliaan hallituksessa jatkuvasti sen jälkeen, kun puolueen kannatus kääntyi luisuun.
Puolue on alkanut näkyvästi vastustaa sellaisia lakihankkeita, jotka ovat saaneet pienituloiset ihmiset raivoihinsa. Osaksi tämän seurauksena hallitus on perunut veropakolaisten armahtamista koskevan lain. Samoin saattaa käydä osakeomistusten salaamisen mahdollistavalle hallintarekisterilain muutokselle.
Hallitus on leimautunut lakihankkeitten perumisen takia huolimattomaksi, hätäiseksi sählääjäksi. Pääministeri Sipilän johtamistaidotkin ovat joutuneet epäilyksenalaisiksi. Kun hallitus peruu alinomaa suunnitelmiaan, se synnyttää mielikuvan, ettei edes hallitus itse pidä ohjelmaansa kelvollisena.
Päivä päivältä Juha Sipilän hallitus on alkanut vaikuttaa entistä hajanaisemmalta. Soteuudistuksen valmistelusta virinnyt hallituskriisi paljasti armotta sen, että perusporvarikoalition puolueilla saattaa olla hallitusohjelman keskeisimmissäkin asioissa varsin erilaisia tavoitteita.
Monipuoluehallituksen menestymisen perusedellytys on se, että koalitioon kuuluvat puolueet pitävät yhtä isoissa asioissa. Ennen muuta on tärkeää, että hallituspuolueet kantavat julkisuudessa yhdessä vastuun sekä koalition virheistä että sen saavutuksista.
Yhtä köyttä vetämisen periaate ei ole ollut viime vuosina kunniassa suomalaisessa hallituspolitiikassa. Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin hallitusten puolueet pelasivat ajoittain räikeästi omaan pussiinsa ja väänsivät häpeämättä kättä julkisudessa toistensa kanssa. Se johtui useimmiten siitä, että noiden hallitusten poliittinen pohja olin niin laaja ja ideologisesti kirjava.
Sipilän hallitus on koostumukseltaan aivan toista maata. Kyseessä on tiivis porvarillinen koalitio, jonka sisällä ei pitäisi olla ylitsekäymättömiä ideologisia eroja. Tästä huolimatta hallituksessa näyttää olevan sisäisiä ristiriitoja.
Selitys asiaan lienee yksinkertainen. Keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset edustavat kovin erilaisia väestöryhmiä. Keskusta edustaa maaseudun yrittäjiä ja maakuntien väestöä, kokoomus on leimallisesti keskiluokkaisten kaupunkilaisten ja vauraiden yrittäjien puolue, perussuomalaisten kannattajakunta koostuu pääosin vähäväkisestä kansanosasta.
Vaikka kaikki kolme hallituspuoluetta kannattavat kristillisiä arvoja ja vapaata markkinataloutta, ne suhtautuvat yhteisen kakun jakoon jossain määrin eri tavoin. Kaikki kolme puoluetta koettavat myös maksimoida vaikutusvaltansa yhteiskunnan eri tasoilla. Siksi esimerkiksi aluehallinnon uudistaminen ajoi hallituspuolueet nokkapokkaan.
Suomessa hallitukset istuvat yleensä koko hallituskauden. Niin tehnee Juha Sipilänkin hallitus. Pääministeri joutunee kuitenkin sietämään hallituskumppaneiltaan jonkin verran irtiottoja ja profiilin nostotemppuja. Niitä lienee luvassa ellei perussuomalaisten gallupkannatus käänny nousuun. On myös hyvin todennäköistä, että kokoomuksen ja keskustan välille syntyy hallituksessa vielä kovia vääntöjä. Niitä on luvassa ainakin silloin, kun hallitus käy viilaamaan soteuudistuksen ja aluehallinnon remontin yksityiskohtia.