– Tämä on järkyttävä hetki tulla pitämään tiedotustilaisuutta näiden käsittämättömien iskujen jälkeen, jotka ovat kohdistuneet tavallisiin eurooppalaisiin, sisäministeri Orpo aloitti tänään lauantaina tiedotustilaisuutensa.

– Tämä on tuomittavaa, eikä sitä voi ymmärtää. Suomalaiset seisovat tässä tilanteessa ranskalaisten tukena.

Orpon mukaan tilanne Ranskassa on kaoottisen yön jälkeen viranomaisten hallinnassa.

– Kaikki suomalaiset ovat turvassa, ei ole tietoa siitä että kenellekään olisi käynyt mitään.

Tilanne on Orpon mukaan kuitenkin erittäin vakava Ranskassa matkailevien suomalaisten osalta. Ei ole poissuljettua, etteikö iskuja tulisi lisää.

– Ranskassa ja Pariisissa kehotan maalaisjärjen käyttöön, tilanne on Ranskassa erittäin kriittinen, Orpo arvioi matkailijoiden tilannetta.

Tiedustelutietoa uusista iskuista ei ole, mutta Orpon mukaan olisi vastuutonta olla varautumatta tilanteen jatkumiseen.

Suomen valmiustilaa korotettu

Parin viikon päästä järjestettävä Pariisin ilmastokokous tulee Orpon arvion mukaan erityiseen valvontaan.

– Ne ovat mielenkiintoisia kohteita niiden näkökulmasta, jotka haluavat jatkaa väkivaltaa.

– Emme kuitenkaan saa antaa pelolle periksi, vaan pitää tehdä kaikki ettei tällainen tilanne toistu, Orpo sanoo.

Orpo toteaa, että terrorismin uhka on kohonnut ja monimuotoistunut Supon mukaan viime vuodesta. Pariisin iskuilla ei kuitenkaan ole ollut yhteyksiä Suomeen.

– Uhka on näidenkin iskujen jälkeen matala. Suomalaiset voivat jatkaa rauhassa arkeaan. Se että viranomaiset ovat Suomessakin nostaneet valmiutta, ei näy tavallisten ihmisten elämässä.

Poikkeuksellista toimintaa

Suomen valmiustilaa on nyt korotettu valtakunnallisesti. Aikaisempaa muistikuvaa siitä, milloin olisi tehty näin laaja valmiustilan korottaminen, ei sisäministeriön poliisiosaston osastopäälliköllä Kauko Aaltomaalla ole.

Valmiuden kohottamista on tapahtunut useita kertoja vuosikymmenien aikana. Nyt haluttiin painottaa ettei kyse ole paikallisesta, esimerkiksi vain pääkaupunkiseutua koskevasta tilanteesta.

– Tärkeää on, että varaudutaan ennakolta, eikä sen jälkeen jos jotain sattuisi, Aaltomaa kertoo.

Orpon mukaan yleisötapahtumien valvontaa tehostetaan ja tarkkailua on lisätty myös Torniossa sekä riskikartoitusten perusteella esimerkiksi lähetystöjä valvotaan tehostetusti. Rajatarkastuksia lisätään lentoasemilla ja satamissa. KRP tehostaa nettivalvontaa.

Orpon mukaan tehostettu viranomaisyhteistyö tavoittaa raja-alueilla jokaisen laittomasti maahan tulevan. Prosessissa arvioidaan turvapaikanhakijoiden taustat.

Isis kuin al-Qaeda?

Supon Pelttari myönsi, että Pariisin isku yllätti laajuutensa puolesta. Jos sen on tehnyt Isis, arviota järjestön toimintakyvystä tarkastellaan uudessa valossa, varsinkin jos myös Egyptin lentokoneiskun taustalta paljastuu Isis.

– Tavallaan, jos tämä osoittautui Isisin tekemäksi, niin tässä mittakaava, iskujen tekotapa, ja laajuus on tietyssä mielessä yllättävää, Pelttari sanoo

– Jos iskujen taustalla paljastuu selkeä Isisin ohjaus, se osoittaisi Isisin kyvyn tekemään samanlaisia iskuja kuin al-Qaeda.

Isisin kaltaisten terroristijärjestöjen kitkeminen lähtömaissa on Orpon mukaan tärkeimpiä kansainvälisen yhteisön päämääriä.

– Kriisin syvimmät syyt löytyvät samoista väkivallantekijöistä jotka iskivät Pariisiin. Mutta me varaudumme siihen koko viranomaisvoimalla joka meillä on, huolehdimme ettei turvapaikanhakijoiden joukossa Suomeen pääse henkilöitä, joilla on kytköksiä terrorismiin.

Syyria ja Irak hallintaan

Orpon mukaan nyt olisi tärkeää, että Syyrian ja Irakin tilanne saataisiin hallintaan.

– On selvää, että yhtymäkohtia tässä on Syyrian ja Irakin konflikteihin.

– Ranska on jo pitkään luokiteltu korkeimman terroririskin maaksi Euroopassa. Avoimessa yhteiskunnassa, jossa mekin elämme, terroriuhkaa ei pystytä täysin poistamaan, Orpo toteaa.

Orpo painottaa, että Euroopan turvapaikanhakijatilanne ja terrori-isku ovat kaksi eri asiaa.

– Suuri turvapaikanhakijoiden enemmistö on lähtenyt hakemaan suojaa, näitä asioita ei saa liikaa kärjistää, Orpo lisää.

– Riippumatta siitä minkäniminen on järjestö, joka taustalta löytyy: sellainen järjestö joka tarjoaa vain väkivaltaa, ei voi voittaa, Orpo summaa