Mistä on kyse?
Ei ole yllätys, että päähallituspuoluetta edustava joensuulainen kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen on tyytyväinen sote-väännön lopputulokseen. Tarkemmat yksityiskohdat selviävät maanantaina 9. marraskuuta hallituksen infossa.
– Pidän tulosta erittäin onnistuneena, ja olen todella tyytyväinen. Paljon on ollut odotuksia, koska viime vuodet ovat menneet sote-asian osalta hukkaan ainakin valtakunnan päätöksenteon parissa, sanoo Vehviläinen.
Suomi jaetaan 18 maakunnan itsehallintoalueeseen ja 15 sote-alueeseen. Nyt sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäjiä on kaikkiaan liki 200 ja määrä pienenee murto-osaan.
– Nyt järjestäjinä ovat vielä kunnat, kuntayhtymät ja erityishuoltopiirit. Kun tulevaisuudessa on 15 sote-aluetta, joiden puitteissa järjestetään sosiaali- ja terveyspalvelut 18 maakunnan alueella, niin se tarkoittaa, että nykyisten järjestäjien määrä putoaa 10 prosenttiin.
Osana sote-uudistusta säädetään niin sanottu valinnanvapauslainsäädäntö. Se mahdollistaa, että "käyttäjä valitsee itse palveluiden julkisen, yksityisen tai kolmannen sektorin tuottajan", hallitus kertoi lauantaisessa tiedotteessaan.
Kunnille jää hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
Anu Vehviläinen (kesk.) pitää uudistusta radikaalina.
– Koko maailmassa ei ole sellaista integraatiota, että myös sosiaalipalvelut olisivat samassa yhteydessä. Olemme tekemässä aika tavalla isoa historiaa.
Kunnat eivät uudistuksen jälkeen enää järjestä sosiaali- ja terveyspalveluita, eivätkä myöskään niitä rahoita.
– Jatkossakin kunnilla säilyy kyllä hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen muitten lakisääteisten tehtävien lisäksi. Niitä ovat esimerkiksi koulutus, varhaiskasvatus ja tekninen toimi.
Ministeri Vehviläisen mielestä päätöksenteko ei uudistuksessa karkaa kansalaisen ulottuvilta – päinvastoin. Kansalaiset saavat äänestää päättäjät itsehallintoalueelleen.
– Toivotaan, että saadaan itsehallintoalueille muitakin kehittämistehtäviä kuin sote eli pelastustoimi, ely-keskus ja maakuntaliitto, sanoo Anu Vehviläinen.
Ylen saamien tietojen mukaan hallitus on ainakin päättänyt, että laajoja päivystäviä sairaaloita on tulevaisuudessa vain 12, kun nyt niitä on 19.