Mistä on kyse?

Puolueiden piiritoimistoissa hallituskriisiä seurattiin loppuviikolla tiedotusvälineistä kuin jännitysnäytelmää konsanaan. Varmuutta hallituksen pystyssä pysymisestä ei ollut sen paremmin hallituspuolueissa kuin oppositiossakaan.

– Jännät paikat! Viiden minuutin välein seurasin, mitä tapahtui. Oli aika täpärälläkin hallituksen elinajan kanssa, kertoo kokoomuksen toiminnanjohtaja Jari Porraslampi Pirkanmaalta.

– Se vaihteli. Välillä ajattelin, että hallitus hajoaa. Viestit näyttivät siltä, että tästä ei selvitä. Välillä näytti varmemmalta, että hallitus jatkaa ja sitten tuli toisenlaisia viestejä.

Keskustan Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Riitta Koskinen sanoo olleensa hyvin luottavainen sovun löytymiseen, mutta tilanne oli kuitenkin jännittävä.

– Kun perjantai-iltana menin nukkumaan, siinä kohdassa oikeasti jännitti, että kuinka tässä käy. Ja aamulla piti heti ensimmäisenä kännykästä tarkastaa tilanne.

Myös sosialidemokraatit seurasivat hallituskriisiä jännityksellä. Pirkanmaan sosialidemokraattien toiminnanjohtajan Harri Sandellin mukaan uudet vaalit eivät silti olleet mielessä päällimmäisenä.

– Kyllä se oli kokonaisuudessaan hyvin käsittämätön näytelmä. Välillä näytti siltä, että hallitus saattaa jopa kaatuakin. Mutta ajattelin perjantaina iltapäivällä, että kyllä ne sieltä jonkun sovun löytävät.

Tyylipisteitä vaihtelevasti

Arvioinnit hallituskriisin hoitamisesta vaihtelevat puolueittain. Keskustan Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Riitta Koskinen antaa Juha Sipilälle täydet pisteet.

– Minä arvostan Juha Sipilän tapaa toimia johtajana ja pääministerinä. Hänen tavoitteenaan on viedä sovitut asiat maaliin. Tässä asiassa oli sovittu, että päätös tulee lokakuun loppuun mennessä. Sitten tuntui, että kaikki rajat venyvät ja paukkuvat eikä mitään tapahdu. Minun mielestäni hän käytti juuri sitä valtaa, mikä pääministerille kuuluu.

Oppositiosta tyylipisteitä ei juuri heru, arvioi sosialidemokraattien Harri Sandell.

– Kyllä minä antaisin vitosen. Muuten nelosen, mutta kun saivat jonkun ratkaisun, mistä yksityiskohtia ei vielä tiedetä.

Yhteistyö haavoilla?

Piirien johtoväki näkee Juha Sipilän toiminnassa uuden poliittisen kulttuurin merkkejä. Suomessa politiikalle on ollut aiemmin tyypillistä konsensus. Mukaan on tullut ota tai jätä -uhkailua.

– No kyllä se siltä vaikutti, arvioi Jari Porraslampi.

– Ei siihen ole totuttu poliittisessa elämässä ja poliittisessa johtamisessa – kekkosaikaan kyllä.

Hallituskriisistä arvioidaan syntyneen haavoja, jotka Juha Sipilän lupasi paikata ne umpeen. Keskustan Riitta Koskisen mielestä paikattavia haavoja on.

– Kyllä varmasti on. Ei tämä kovin tyypillistä ole, millä tavalla tämä päätöksenteko vietiin maaliin julkisuuden kautta. Mutta uskon, että tästä päästään eteenpäin ja pystytään jatkossakin tekemään vaikeita päätöksiä yhdessä.

Myös Jari Porraslampi uskoo yhteistyön jatkoon.

– Haluan uskoa, että kriisien kautta nousee uusi, parempi tulevaisuus. Tämä oli hallituksen suurin päätös, Suomen historian isoimpia ratkaisuja, jotka vievät vuosikymmeniksi eteenpäin. Toivon, että kansalaiset tajuavat, että tässä ei ollut mistään pikkunäpertelystä kysymys.

Loput isot päätökset viedään hallituksessa läpi pienemmällä rytinällä, arvioi Riitta Koskinen.

– Uskon, että tämä oli kaikista suurin päätös tällä vaalikaudella, vaikka työmarkkina-asiat ovat vielä tulossa. Mutta kyllä tämä oli se suurin ratkaisu, mikä tässä nyt rutistettiin. En ainakaan toivo, että näin kovaan joudutaan ottamaan kantaa niissä muissa asioissa ennekuin päästään ratkaisuun.

Pirkanmaalaisittain hyvä ratkaisu

Pirkanmaalaisittain ei ratkaisussa ole suuria yllätyksiä, arvioivat piirijohtajat. Sosialidemokraattien Harri Sandell pitää tilannetta Pirkanmaan osalta kohtuullisen odotettuna.

– Ehkä parempiakin malleja olisi voinut syntyä, jos olisi tehty kaikki eduskuntapuolueet yhdessä, niin kuin edellisellä kaudella. Nyt hallitus esitti mallin ja halusi tehdä sen yksin. Itse olisin vähentänyt alueita.

Myös keskustan Riitta Koskinen on pirkanmaalaisittain tyytyväinen tilanteeseen.

– Me olemme sen verran kompakti alue, ettei meidän tarvinnut oman alueen puolesta jännittää. Toivon, että tässä ratkaisussa vältetään ne perustuslailliset ongelmat, mihin nämä aikaisemmin esitetyt mallit törmäsivät. Toivottavasti tällä päästään siihen, että kansalaisten ääni pysyy kuuluvissa jatkossakin.

Kokoomuksen Jari Porraslammen mielestäkin tilanne on ihan ok.

– Meidän maakuntamme on vahva. Olemme puolen miljoonan ihmisen maakunta ja väestö kasvaa. Mutta kun puhutaan sote-alueiden määrästä, niin aika näyttää, mitä tämä 15 aluetta tulee käytännössä näyttämään tai minkälaisia tuloksia syntyy.