Kartta kuvaa sitä, mitkä nykyisistä sairaaloista olisivat niitä, joissa olisi laaja päivystys, jos kriteerinä käytetään palveluiden saavutettavuutta.
Hallituksen on määrä maanantaina kertoa lisätietoja sote-ratkaisun sisällöstä. Lauantaina selvisi, että hallituspuolueet haluavat Suomeen 15 sote-aluetta ja 18 itsehallintoaluetta, mutta avoimeksi jäi monta yksityiskohtaa. Lisätietoja odotetaan maanantaina esimerkiksi kokoomuksen saamasta valinnanvapauskirjauksesta ja monituottajamallista.
Yle on saanut haltuunsa ennen julkaisemattoman kartan, josta näkyvät ne paikkakunnat, joilla tulevaisuudessa on laaja päivystävä sairaala.
Sairaaloiden määrää karsittaisiin nykyisestä 19:stä 12:een. Sote-ratkaisua maanantaina iltapäivällä esitellessään perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) kuitenkin korosti, että poliittista päätöstä siitä, mitkä nämä 12 sairaalaa ovat, ei ole vielä tehty.