Vielä torstai-iltana luultiin, että pian selviäisi lähteekö pääministeri Juha Sipilä (kesk.) aamukävelylle presidentin luo pyytämään hallituksen eroa. Yölliset neuvottelut olivat kuitenkin keskeytyneet.

Kokoomus ja keskusta jatkoivat keskusteluja aamupäivällä, mutta tuloksetta. Samaan aikaan edustajat puolin ja toisin kertoivat julkisuudessa erilaisista liikahduksista kohti mahdollista kompromissia. Susanna Koski (kok.) veti myöhemmin lausuntonsa 15 sote-alueen mallista pois.

Sekä Timo Soini (ps.) että Juha Sipilä (kesk.) torjuivat tiedot kompromissiehdotuksesta.

Numeropelin takaa alkoi pilkistää raju valtataistelu: pääseekö keskusta rakentamaan maakuntien Suomea. Oppositiojohtaja Paavo Arhinmäki (vas.) puolestaan kirjoitti, että hallituskriisissä on pohjimmiltaan kyse kokoomuksen innosta yksityistää terveydenhuoltoa.

Varsinaisia tietoja neuvottelujen etenemisestä ei medialle herunut. Iltapäivällä Valtioneuvoston linnan ovi kävi jälleen, kun hallituspuolueiden neuvottelukunnat kokoontuivat hieromaan sopua. Neuvottelut jatkuivat illan. Vuorokauden vaihtuessa lauantaiksi, ei mahdollisesta sovusta tai neuvottelujen jatkumisesta tai katkeamisesta ole kuulunut mitään.

Mikäli hallitus kaatuisi, olisi kyseessä poikkeuksellinen tapahtuma Suomen historiassa.