Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoo, että tilanne on ollut vakava jo koko vuorokauden.

– Pitkästä aikaa olen viettänyt yöni työpaikalla.

Pääministeri Juha Sipilä kertoo, että ratkaisu sotesta pyritään löytämään tämän päivän aikana, mutta hänen mukaansa tilanne näyttää huonolta.

– Tällä hetkellä näyttää aika huonolta, että löytyisi edellytykset.

Hän sanoi, että kompromissiehdotusta sotesta ei ole tehty.

– Olen käynyt ryhmien kanssa keskustelua siitä, mikä on liikkumavara tässä tilanteessa ja toistaiseksi ei ole sellaista liikkumavaraa, jonka pohjalta voisin tehdä minkäänlaista kompromissiehdotusta.