Hallitusdraamaa: milloin syynä Irak-faxit, milloin polvivaivat
Valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimo on seurannut suomalaisen politiikan vaiheita pitkään. Hänen mukaansa syytä ennenaikaisiin vaaleihin löytyy tältäkin vuosikymmeneltä, mutta useimmiten hallituksen eroissa on ollut kyseessä tekninen hallituksen kaatuminen. Esimerkiksi Matti Vanhasen vaihtuminen Mari Kiviniemeen tai Jyrki Kataisen Alexander Stubbiin.
– Hallituksenvaihdos voi joskus olla kuin kapulanvaihdos viestijuoksussa. Asiallisesti suurin piirtein joukkue pysyy entisenä ja hallitusohjelma samana. Vain joku pieni puolue jää ulos tai pääministeri vaihtuu ja tulee toinen henkilö vetämään sitä samaa porukkaa, Paloheimo kuvailee kesken vaalikauden vaihtuneita hallituksia.
Pääministeri pysyi pitkään koko vaalikauden
Pääministerinvaihdoksia kesken vaalikauden ei tapahtunut ollenkaan 1980-luvulta 2000-luvun alkuun. Esimerkiksi Paavo Lipposen (sdp) pääministerikausilla 1995-2003 hallitukset koostuivat monista puolueista ja puhuttiin sateenkaarihallituksista. Ja Lipposen ensimmäinen hallitus leikkasi rajusti.
Lipposen ensimmäisen hallituskausi 1995 - 1999 meni runsaine säästöohjelmineen Heikki Paloheimon mukaan yllättävän seesteisesti.
– Oletan keskeisenä syynä olleen, että kun talous kumarsi syvään Esko Ahon (kesk.) hallituksen kaudella, niin Lipposen ensimmäisen koko hallituskausi oli euforista talouskasvun aikaa. Tässä menee koko ajan paremmin, että kyllä meillä on varaa tehdä näitä säästöjä, kun markkinasektorin puolella hyvin menee koko ajan, emeritusprofessori Heikki Paloheimo kuvailee.
– Talouden nousu tuki Lipposen porukan yhteishenkeä aivan ratkaisevasti eri tavalla kuin mitä nyt on Sipilän hallituksen tilanne.
Suomen ensimmäinen naispäämisteri joutui eroamaan nopeasti
Pääministerien vaihtoruletti pyörähti käyntiin Keskustan Anneli Jäättenmäen jouduttua myrskyn silmään heti kautensa alussa. Hän ehti johtaa hallitusta vain 69 päivää, ennen kuin jätti eroanomuksensa tasavallan presidentti Tarja Haloselle Kultarannassa ennen juhannusta v. 2003. Luottamus katosi niin sanotun Irak-gate vuodon takia. Presidentin kansliasta oli vuodettu arkaluonteista materiaalia ennen vaaleja oppositiossa olleelle Jäätteenmäelle. Tämä paljastui ja luottamus meni selvittelyssä.
Tässäkään tapauksessa uusiin vaaleihin ei menty, vaan pikavauhdilla keskustan puolustusministeri Matti Vanhasesta tuli pääministeri.
– Muodollisesti koko hallitus kaatui, kun pääministeri vaihtui, Paloheimo sanoo.
Myös Vanhanen luopui kesken kauden
Toisella pääministerikaudellaan Matti Vanhanen päätti lähteä. Kesäkuussa 2010 Vanhanen luopui vapaaehtoisesti pääministeriydestä ja keskustan puheenjohtajuudesta vaalirahakohun ja yksityiselämän pyörteiden jälkeen. Tilalle pääministeriksi ja puheenjohtajaksi Mari Kiviniemi. Hallitus kaatui taas teknisesti, mutta jatkoi miltei entiseen malliin vaalikauden loppuun. Yksittäiset muiden ministerien vaihdokset eivät ole aiheuttaneet pieniäkään kriisejä.
Vasta 1990-luvulla alkoi käytäntö, että hallituspuolueiden puheenjohtajat itsestään selvästi kuuluvat hallituksen sisäpiiriin.
– Hallitusten sisäpiiri on 90-luvulta alkaen ollut hallituspuolueiden puheenjohtajat, joilla on keskeinen rooli ratkoa puolueiden välisiä erimielisyyksiä hallitustoiminnassa. Tältä kannalta on luontevaa, että jos hallituskaudella jonkun puolueen puheenjohtaja vaihtuu, niin silloin vaihtuu myös ministeri, niin että uusi puheenjohtaja nousee hallitukseen, täsmentää Heikki Paloheimo.
Demarien puheenjohtajavaihdos sekoitti pakkaa
Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) sixpack-hallituksen loppumetreillä tiedettiin pääministerin lähtevän jo ulkomaille. Vasemmistoliitto oli jo maaliskuussa 2014 lähtenyt hallituksesta. SDP valitsi valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen tilalle ay-pomo Antti Rinteen, joka ei valintahetkellä ollut kansanedustajana. Urpilainen väistyi 6.6. 2014 Rinteen tieltä, pääministeri Kataisen hallituksen viime päiviksi
Ulkoministeri Alexander Stubb oli valittu Kokoomuksen puheenjohtajaksi ja Stubb muodosti uuden hallituksen juhannuksena 2014 yhdessä Antti Rinteen ja vanhan hallituspohjan kanssa. Uusia vaaleja ei järjestty, sillä menossa olevaa vaalikautta oli jäljellä vajaa vuosi.
– Kuinka vähän Stubbin hallitus sai aikaan toimikaudellaan, niin jälkiviisaasti voi sanoa, että vaalit olisivat olleet paikallaan heti Kataisen lähdettyä, pohtii Paloheimo.
Vihreät jättivät hallituksen syksyllä. Syynä oli kiista Fennovoiman ydinvoimalaluvatsa.
Nykyhallituksella edessä kivinen tie
Keskustan vaalivoittoon päätyneet vaalit pidettiin tänä vuonna huhtikuussa. Hallitukseen tulivat vaalivoittajan ohella ensi kertaa Perussuomalaiset ja kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi eduskuntaan tullut Kokoomus. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän odotettiin liikemiestaustansa takia pystyvän pitämään hallituksen toimintakykyisenä.
– Sipilä toimii yritysjohtajan tyylillä. Yritysjohtajat ottavat riskejä. Riskit joko tuottavat hyviä tuloksia tai sitten joskus havaitaan, että tulee epäonnistumisia vastaan, kommentoi emeritusprofessori Heikki Paloheimo.
Pääministeri Juha Sipilän neuvottelutaktiikka ei saa kiitosta Heikki Paloheimolta. Hänen mukaansa uhkailemalla ei päästä eteenpäin.
– Sipilä toimii taas yritysjohtajan tavoin tässäkin. Hän ottaa riskejä ja asettaa aikatauluja, johon mennessä hommat pitäisi saada putkeen. Niillä aikatauluilla on selvästi pyritty painostamaan neuvotteluosapuolia siihen, että nyt pitäisi päästä tulokseen. Yhteiskuntasopimuksessa ei päästy ja kyllähän eilisen ja tämän aamun aikataulut ovat pettäneet, Paloheimo arvioi.
– Sote-kiistassa pääministeri ottaa aika isoja riskejä. Jos kompromissia ei synny, joudutaan kokoamaan uutta hallitusta. Kuinka helposti se käy – ei siitä ole mitään tietoa, pohtii emeritusprofessori Heikki Paloheimo.