Kolme kautta eduskunnassa ollut kokoomuslainen Esko Kurvinen sanoi perjantaiaamuna nukkuneensa yönsä hyvin, vaikka hallituksen hajoamista väläyteltiin torstaina.
– Kieltämättä tilanne tuli yllätyksenä, Kurvinen kommentoi ja lisäsi ajatelleensa, että sote-ratkaisusta kerrottaisiin tavallaan ilmoitusluontoisena asiana.
– En ole kyllä tällaisessa ota tai jätä -tilanteessa aikaisemmin ollut, Kurvinen hämmästeli.
Maakunnat vastaan kaupungit
Tilanteen taustalla on Kurvisen mukaan vuosikymmenien takaiset tavoitteet, jossa Keskustalla on ollut haluna luoda maakuntien Suomi ja Kokoomus puolestaan on kannattanut suurten kaupunkien kaavaa.
– Valitettavaa, että sote-ratkaisua pui jo viides hallitus, jos lähdetään Paras-hankkeesta. Itse asia on ollut kuin ratsuhevonen, jolla on ajettu muita asioita. Viime kaudella oli kuntauudistus, joka oli mukana soten rinnalla. Nyt näyttää, että ykköseksi on nousemassa aluehallinto, maakuntien asema ja sote on alusta, jonka varaan rakennetaan, Kurvinen kertaa historiaa.
– Kokoomus on vedonnut asiantuntijalausuntoihin, joissa käsitellään sote-uudistusta eikä aluehallintoa, sanoo Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja ja puoluehallituksen jäsen Matias Ojalehto.
Kahden koon kompromissi
Ojalehto ja Esko Kurvinen ovat samaa mieltä, että niin sanotun kolmen S:n hallitustyössä on suurimmaksi osaksi samankaltaisia ajatuksia.
– Minä uskon siihen, että hallitus pysyy pystyssä ja asiaan löydetään ratkaisu, Esko Kurvinen kommentoi.
Ojalehto muistutti myös, että asiaa on puitu jo pitkään ja muun muassa vaativan erikoissairaanhoidon järjestämisestä hallituksessa vallitsee yksimielisyys.
– Meillä on kaksi suurinta hallituspuoluetta, jotka ovat asiasta täysin yhtä mieltä. Kolmannen kumppanin olisi syytä tulla jossakin vaiheessa vastaan, Matias Ojalehto sanoo.