Ylen politiikan erikoistoimittajan Riikka Uosukaisen mukaan hallituksen sisäinen tilanne kiristynyt tämän viikon aikana. Hänen mukaansa kyse on aidosta hallituskriisistä.
Tässä kriisissä ovat hänen mukaansa pääosissa keskusta ja kokoomus. Perussuomalaiset ovat tällä kertaa sivussa.
Keskusta pitää kiinni pitää kiinni laajasta maakuntamallista, josta sovittiin sovittiin jo hallitusneuvotteluissa. Kokoomus taas katsoo, että kyse on sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä, Uosukainen sanoo.
Hän muistuttaa, että tässä on myös kyse isoista rahoista.
Uosukaisen mukaan puolueet eivät haluaisi hajottaa hallitusta, mutta kysymykset ovat niin periaatteellisia, että ne aiheuttavat ongelmia.