Eipä ole tämmöisiä puheita Suomen pääministeriltä kuultu ainakaan nykyisen perustuslain aikana. Anneli Jäätteenmäki (kesk.) joutui toki eroamaan, mutta silloin hallituspuolueet sopivat heti jatkavansa samalta pohjalta.
Nyt tällaiseen ylellisyyteen ei ole varaa. Sipilä piti torstai-iltana jopa todennäköisenä, että hän joutuu perjantaina kävelemään presidentin luokse.
Mitä siitä seuraisi?
Pääministeri voi tietysti milloin tahansa esittää hallituksensa eronpyynnön. Näin käy totta kai aina vaalien jälkeen, mutta ei se muissakaan oloissa tavatonta ole. Hyvässä muistissa on Kataisen eronpyyntö ja hallituksen vaihtuminen pääministeri Stubbin (kok.) komentoon.
Kannattaa panna merkille, että kukaan eikä varsinkaan Sipilä ole ainakaan oma-aloitteisesti puhunut uusista vaaleista. Torstai-iltana Sipilä piti sitä erikseen kysyttäessä erittäin kaukaisena vaihtoehtona. Ykkösvaihtoehtona oli ratkaisun löytyminen yön selässä hallituksen sisällä – eli kokoomuksen taipuminen, koska perussuomalaisille keskustan ja Sipilän malli on jo kelvannut.
Kakkosvaihtoehtona ovatuudet hallitusneuvottelut nykyisten eduskuntaryhmien kesken. Sipilän eväät eivät näytä kovin vahvoilta, sillä RKP ja kristillisdemokraatit eivät vielä riitä paikkaamaan kokoomuksen mahdollisesti jättämää aukkoa. SDP:tä ja vihreitä keskustan haaveilemat 18 itsehallinnollista sote-aluetta innostavat taas jos mahdollista vielä vähemmän kuin kokoomusta.
Entäs sitten ne uudet vaalit? Nyt on parasta siteerata suoraan perustuslakia:
"Tasavallan presidentti voi pääministerin perustellusta aloitteesta ja eduskuntaryhmiä kuultuaan sekä eduskunnan ollessa koolla määrätä ennenaikaiset eduskuntavaalit toimitettavaksi."
Siitähän se vasta riemu repeäisi. Voi kuvitella, että nykyisillä kannatusluvuilla SDP olisi valmis taistoon, perussuomalaiset ei niinkään. Timo Soinille voisi hyvinkin sopia kokoomuksen vaihtaminen SDP:hen ilman vaaleja, mutta SDP ei ainakaan torstaina halunnut sellaisesta puhuakaan.
Eikä missään ole määrätty, että Niinistön on suostuttava eduskunnan hajottamiseen – tai edes pääministerin eronpyyntöön. Mitäs jos presidentti sanookin, että yrittäkääs nyt vielä? Vähän kuin Sipiläkin työmarkkinajohtajille taannoin.
Juha Sipilä on jo osoittanut kykenevänsä nopeisiin, joidenkin mielestä jopa äkkivääriin liikkeisiin. Torstai-iltana Sipilä perusteli vuolaasti kahdeksantoista itsehallintoalueen tarpeellisuutta, mutta kyynikot – ja kokoomus – näkevät siinä vain keskustan ammoisen haaveen maakuntien itsehallinnosta. SDP ja vihreät säestävät mielellään, että kaikki tai ainakin melkein kaikki asiantuntijat ovat tyrmänneet kahdeksantoista itsehallintoalueen mallin kalliina ja palveluiden järjestämisen kannalta hankalana.
Kansanvaltainen se toki olisi. Tai ainakin se turvaisi keskustan nautintaoikeudet ikiaikaisilla metsästysmaillaan.
Seurasin torstai-iltapäivän tapahtumia eduskunnassa hämilläni. Yhtä pihalla tuntuivat olevan myös opposition edustajat, eikä oikein kukaan voinut kuvitella, että ainakaan Suomen hallitus voisi kaatua näin kummalliseen kärhämään.
Miten tässä nyt näin pääsi käymään?
Juuri kun luultiin, että sotesta sovittiin edellisenkin hallituksen aikana useampaan kertaan.