Perussuomalaisten kouvolalainen kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Pekka Korpivaara sai osakseen kovia syytöksiä Ylen torstai-illan A-Talk -ohjelmassa. Korpivaaraa vastaan hyökkäsi puolueen viestintävastaava Matti Putkonen.

– Korpivaara ei ole tehnyt mitään muuta kuin hajottanut Kouvolan valtuustoryhmän palasiksi. Hän on saanut viimeisen varoituksen, koska hän on kerännyt toisen puolueen kannattajakortteja, jotta puolue pääsisi rekisteriin. Ja te käytätte tälläisia kavereita esimerkkeinä siitä, että puolue toimisi jotenkin väärin, päivitteli Putkonen lähetyksessä.

Mikä puolue on kyseessä ja milloin kannattajakortteja on kerätty? Siihen Putkonen ei perjantaina osannut vastata, vaan ohjasi ottamaan yhteyttä puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsaloon. Puoluesihteeri ilmoittaa tekstiviestillä, että ei ala kommentoimaan asiaa julkisesti.

"Mustamaalausta"

Pekka Korpivaara itse kiistää jyrkästi keränneensä kannattajakortteja muille puolueille. Hän kertoo keränneensä ainoastaan nimiä Ratamo-sairaalakeskusta vastustavaan kuntalaisaloitteeseen. Korpivaara kiistää myöskään saaneensa virallisesti varoitusta puolueelta. Hänen mukaansa puoluetoimistosta ei ole tullut mitään yhteydenottoa eikä hänen viesteihinsä vastata.

Korpivaara ennakoi, että seuraavassa puoluehallituksessa hänet tullaan kuitenkin erottamaan puolueesta. Perussuomalaisten nykyisestä ilmapiiristä hän ei anna ruusuista kuvaa.

– Putkosen syytökset ovat pelkkää mustamaalausta minua kohtaan. Puoluetta hallitaan pelolla tällä hetkellä. Kaikki, jotka puolustavat erotettua Sebastian Tynkkystä julkisuudessa, saavat lähteä puolueesta, ennakoi Korpivaara.

Kouvolassa kuohuu

Korpivaaran lisäksi lähtö saattaa tulla myös hänen edustamalleen paikallisyhdistykselle, Pohjois-Kymenlaakson perussuomalaisille. Julkisuudessa liikkuneiden tietojen mukaan yhdistys tullaan erottamaan Kymen piiristä seuraavassa kokouksessa.

Kouvolassa toimii tällä hetkellä kaksi yhdistystä, Kouvolan seudun perussuomalaiset sekä Pohjois-Kymenlaakson perussuomalaiset. Kouvolan seudun perussuomalaisiin liittyi kesällä muun muassa oikeus- ja työministeri Jari Lindström. Politiikkaa Korpivaara ei aio jättää.

– Kansa on minut valinnut ja jatkan vaikka sitoutumattomana omassa valtuustoryhmässä tai liityn toiseen ryhmään, sanoo Korpivaara.

Klo 12:49. Juttuun lisätty tieto, että puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo ei kommentoi asiaa.