Kuka Samuli Voutila?
Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtajaksi näyttää nyt olevan tunkua.
Aiemmin PS-Nuorten varapuheenjohtajana toiminut Samuli Voutila ilmoittautui puheenjohtajakisaan torstaina.
Perussuomalaisista erotettu nykyinen puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen ilmoitti eilen hakevansa jatkokautta järjestön johdossa.
Voutila perustelee puheenjohtajaksi hakemista nuorisojärjestön tulevaisuuden pelastamisella.
Hänestä tilanne, jossa puoluehallitus ja järjestön istuva puheenjohtaja ovat ilmiriidoissa, on kestämätön.
Voutilasta se vie uskottavuuden nuorisojärjestön politiikalta, hankaloittaa toimintaa tai voi pahimmillaan halvaannuttaa koko järjestö toiminnan.
Voutila kertoo tiedotteessaan, että huonoista väleistä huolissaan olevat nuorisoaktiivit ovat pyytäneet häntä asettumaan ehdolle.
Tynkkysen vastaehdokkaan mielestä myös järjestön organisaatio kaipaa pikaista uudistamista.
Voutilan mielestä piirijärjestöjen toiminta on ollut laskussa kuluvana vuotena, eikä nykyinen johto ole osannut antaa sille tarvittavaa tukea.
– On totta, että samaan aikaan järjestön näkyvyys mediassa on kasvanut, mutta mikäli perusta ei ole kunnossa, ei myöskään näkyvyydellä ja sen suomalla arvolla ole juurikaan merkitystä. Mediahuomio ei auta piirejämme, painottaa Voutila.
Perussuomalaiset Nuoret valitsevat ensi viikonloppuna syyskokouksessaan Seinäjoella puheenjohtajan, kolme varapuheenjohtajaa, pääsihteerin ja kolme hallituksen jäsentä.
Samalla käsitellään nuorisojärjestön periaateohjelmaa.