Kainuussa maakuntamatkalla vieraillut tasavallan presidentti Sauli Niinistö toivoo EU:lta yhteisiä pelisääntöjä turvapaikanhakijakriisiin. Itävallan suunnitelmat rakentaa Slovenian vastaiselle EU:n sisärajalle aita on Niinistön mukaan seurausta EU:n kyvyttömyydestä ratkaista asiaa yhdessä.
– Ellei synny EU-ratkaisuja, syntyy mitä erilaisimpia kansallisia ratkaisuja EU:n sisällä, ja se ei ole hyvä asia. Meidän täytyy luoda katseita EU:n päätöksentekojärjestelmään, siellä on kyettävä antamaan kaikkia tyydyttävä ratkaisu, Niinistö arvioi.
Pääsy EU:hun tulisi suoda Niinistön mukaan kaikkein vaikemmassa tilanteessa oleville turvapaikanhakijoille.
– Ne jotka ovat pahimmassa hädässä, heidän pitäisi päästä ensin turvaan. Heitä on hyvin paljon. Silloin joku joutuu tyytymään siihen, ettei hänen lähtökohtaansa, vaikkei moitteeton olekaan, tulkita vaaralliseksi.
Niinistö lisäsi, ettei ole saanut vahvistettua tietoa Itävallan suunnittelemasta aidasta, hänen mukaansa kyse voi olla Itävallan uudesta tavasta järjestää maahantulijoiden vastaanotto.
1,5 miljoonan eroraha on liikaa
Presidentti vastasi myös kysymykseen Outokummun toimitusjohtajan Mika Seitovirran erorahan kohtuulliseuudesta. Seitovirta saa potkujensa korvauksena 1,5 miljoonaa euroa. Ymmärrystä ei presidentiltä löytynyt.
– Tuo taitaa olla "notoorinen" kysymys. En ymmärrä tällaista menoa tällaisena aikana, Niinistö tiivisti.
Niinistö on presidenttikaudellaan muutamaankin otteeseen toivonut kohtuutta johtajien palkkioihin, ja vuonna 2013 hän alensi omaa palkkiotaan. Viime viikolla Niinistö kritisoi suorasukaisesti yritysjohtajien muuttamista eläkepäivinään Portugaliin, jos muuton tarkoituksena on havitella veroetua.