Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin mukaan puoluejohto pysyy Sebastian Tynkkysen erottamispäätöksen takana. Tynkkynen sanoi Ylen aamu-tv:ssä, että erottaminen on laiton.

– Meillä on tässä eri käsitys. Puoluehallitus on tehnyt erottamispäätöksen. Meidän käsityksemme mukaan on laillista erottaa puolueen jäsen, Soini sanoi Yle Radio 1:n Ykkösaamussa.

Monien oikeusoppineidenkin mukaan Tynkkysen erottaminen oli laiton. Soini kuitenkin puolustaa linjaansa.

– Oikeusoppineita on monia. Meillä on monelta oikeusoppineelta lausunto, että päätös on laillinen. Näistä asioista tekee viime kädessä ratkaisun oikeus, sanoo Soini.

Tynkkynen ei aio lähteä viemään erottamisasiaa oikeuteen, vaan haluaa jatkaa keskustelua puoluejohdon kanssa.