Perussuomalaisten puoluehallitus erotti puolueen 3. varapuheenjohtajan Sebastian Tynkkysen puolueen jäsenyydestä. Tynkkynen vaati koolle kokousta, jossa olisi äänestetty puolueen jatkamisesta hallituksessa. Tynkkynen julkaisi vaatimustaan tukevien henkilöiden listan verkkosivuillaan.

Puolueen puheenjohtaja Timo Soini sanoo, että ongelma oli siinä, että listalle kerättiin nimiä niin, että henkilöllisyyttä ei varmennettu, eikä pyydetty lupaa julkaisemiseen henkilöiltä, jotka sen allekirjoittivat.

Perussuomalaisten puoluehallitus päätti Tynkkysen erottamisesta perjantaina. Puoluehallituksen keskisuomalaisjäsen Marke Tuominen ei ollut kokouksessa työesteen vuoksi.

– Se on kyllä kova päätös kun puheenjohtajia erotetaan. Siihen vaaditaan ihan kunnon perusteet, Tuominen sanoo.

– Tämä tapa, jolla Sebastian alkoi viedä asiaa eteenpäin, oli väärä. Asia varmaankin oli ihan oikea, kyllähän kentällä kuohuu Perussuomalaisten tilanne, mutta se olisi pitänyt viedä puoluehallitukseen ensin. Väärää oli varsinkin nimilistojen kerääminen etukäteen, hän jatkaa.

Tynkkysen erottaminen repinee puoluetta sisältä päin, sillä hanen aloitteellaan oli myös kannatusta.

– Ei ole kahtiajakautumista, puolue on ehjä sisältä, Tuominen sanoo.

Marke Tuomista haastatteli Pauliina Tolvanen.