Perussuomalaisten kotkalainen kansanedustaja Juho Eerola on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen poliisin tiedottamisesta turvapaikanhakijoihin liittyen. Asia nousi esiin tällä viikolla, kun Uusi Lahti -lehti kertoi Hämeen poliisin kieltäneen työntekijöitään kertomasta turvapaikanhakijoiden tekemistä rikoksista.
Poliisipäällikkö Tapio Saarni tyrmäsi lehden väitteet tuoreeltaan. Hän kertoo, että ohjeistuksessa on vain muistutettu voimassaolevasta lainsäädännöstä. Myös Poliisihallitus on kiistänyt, että ohjeistusta olisi muutettu.
Kansanedustaja Eerola pitää Poliisihallituksen selityksiä "törkeänä sensuurinia".
– Jos poliisi kertoo turvapaikanhakijoiden rikoksista, mutta ei lainkaan tekijöiden taustoja, tarkoittaa tämä käytännössä, etteivät kansalaiset saa tietoa turvapaikanhakijoiden ja rikosten välisestä yhteydestä. Ohjeistus ei ole huuhaata, vaan törkeää sensuuria, sanoo Eerola tiedotteessaan.
Eerola kysyy sisäministeri Petteri Orpolta (kok.), mihin lakiin perustuen Poliisihallitus rajoittaa turvapaikanhakijan taustan kertomisesta viestinnässään. Lisäksi hän haluaa tietää, mihin toimiin ryhdytään, jotta poliisin omat ohjeet eivät ole ristiriidassa lain kanssa.
Ministerin on annettava vastaus kysymykseen kolmen viikon aikana. Kaakkois-Suomen poliisin viestintäpäällikön Heli Jämsén-Turkin perustelu lähtee julkisuuslaista.
– Julkisuuslain 24. pykälä määrittelee selkeästi salassa pidettävät tiedot, ja status turvapaikanhakijana kuuluu lain piiriin. Lain tarkoituksena on turvata kyseisen henkilön turvallisuus, sanoo Jämsén-Turkki.
Kansanedustaja ilmaisi huolensa myös siitä, että kansa ei saa tietoa turvapaikanhakijoiden ja rikollisuuden välisestä yhteydestä. Viestintäpäällikkö rauhoittelee kertomalla, että poliisi voi omaan kokonaisarviointiinsa perustuen tästä kertoa. Rikosten tilastointi turvapaikanhakija-statuksen perusteella ei kuitenkaan ole lain mukaan mahdollista.
Poliisihallitus on julkaisemassa ensi viikolla valtakunnallisen ohjeistuksen turvapaikanhakijoihin liittyvästä viestinnästä. Heli Jämsén-Turkki sanoo, että se ei sisällä mitään uutta, vaan on lähinnä kooste nykyisistä ohjeistuksista ja säädöksistä.