Paikallista sopimista tulee kehittää jatkossakin työ- ja virkaehtosopimusten puitteissa, katsovat palkansaajajärjestöt Akava, SAK ja STTK.
Järjestöjen mukaan asiasta voitaisiin sopia parhaillaan neuvoteltavan työmarkkinaratkaisun yhteydessä.
Akava, SAK ja STTK ovat luovuttaneet paikallisen sopimisen kehittämistä koskevan kannanottonsa työ- ja oikeusministeri Jari Lindströmille (ps.) tänään perjantaina.
Järjestöt kertovat tiedotteessaan esittävänsä paikallisen sopimisen jatkovalmistelua yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa.
Kolmikko tähdentää, että palkansaaja- ja työnantajaliitot ovat parhaita asiantuntijoita uudistamaan paikallista sopimista "alakohtaiset tarpeet huomioiden".
Järjestöt katsovat, ettei paikallisen sopimisen lisääminen lainsäädännöllä ole järkevää vakaan ja oikeudenmukaisen sopimusjärjestelmän ja yleissitovuuden kannalta.
Ammattiliitoilla on myös oltava oikeus valvoa paikallista sopimista järjestäytymättömilläkin työpaikoilla, Akava, SAK ja STTK toteavat.