Perussuomalaisten kannatus on selvässä, jopa roimassa laskussa, selviää Helsingin Sanomien teettämästä puoluekannatuskyselystä.
Kyselyn mukaan perussuomalaisia äänestäisi nyt 11,4 prosenttia äänestysikäisistä. Lukema on vasta viidenneksi korkein, kun myös vihreät ovat kiivenneet perussuomalaisten yläpuolelle.
Kyselyn mukaan suurin puolue on edelleen keskusta. Se sai 22,2 prosentin kannatuksen. Toisena on vahvasti tukeaan kasvattanut SDP 18,3 prosentin lukemalla. Kokoomus on tipahtanut kolmanneksi 17,7 prosentin osuudellaan.
Vihreitten osuus oli 11,5 prosenttia, vasemmiston 8,6, RKP:n 4,4 prosenttia ja kristillisten 3,9 prosenttia. Muille jäi kahden prosentin kannatussiivu.
Kyselyn mukaan vihreät ovat pystyneet viime eduskuntavaaleihin verrattaessa pitämään parhaiten koossa kannattajajoukkonsa. Vaaleissa puoluetta äänestäneistä peräti 83 prosenttia äänestäisi nytkin.
Vastaavasti perussuomalaisia äänestäneistä vain hieman alle puolet äänestäisi samoin, jos vaalit pidettäisiin nyt. Kaikilla muilla puolueilla lukema oli yli 70 prosenttia.
Helsingin Sanomien kysely kannatuslukemat ovat hyvin pitkälle samassa linjassa Ylen noin kaksi viikkoa sitten teettämän kyselyn kanssa. Senkin mukaan keskusta oli suurin, SDP oli loikannut toiseksi ja PS oli pudonnut sijalle viisi.
HS:n kyselyn teki TNS Gallup 14.9. – 16.10 välisenä aikana. Kyselyä varten haastateltiin 2 428 ihmistä. Kyselyn virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä suuntaansa.
Korjattu 23.10.2015 kello 13.15: kristillisten osuus 3,9 prosenttiin.