Mistä on kyse?

Yliopistolakiin ja ammattikorkeakoululakiin halutaan muutoksia koulutusviennin edistämiseksi.

Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen EU- ja ETA -maiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden lukuvuosimaksuista.

Lukuvuosimaksuja perittäisiin vain vieraskielisessä koulutuksessa opiskelevilta. Suomen- tai ruotsinkielisessä koulutuksessa opiskelevilta ei perittäisi lukuvuosimaksuja kansalaisuudesta riippumatta.

Vähimmäismaksu lukuvuodelta olisi 1500 euroa.

– Se on vain murto-osa opiskelujen todellisista kustannuksista. Korkeakoulut saavat itse päättää todellisesta summasta. Vähimmäismaksu haluttiin määrittää, koska kokeilun perusteella sama koulutus saattoi olla tarjolla viereisessä korkeakoulussa maksutta, opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen sanoo.

Maksujen odotetaan helpottavan korkeakoulujen taloustilannetta

Esityksen tavoitteena on edistää korkeakoulujen mahdollisuuksia koulutusvientiin sekä laajentaa korkeakoulujen rahoituspohjaa.

– Tämä mahdollistaa aivan uudella tavalla koulutusosaamisen viennin maailmalle. Voimme entistä sujuvammin myydä tutkintoja ulkomaille ja korkeakoulut saavat lisätuloja vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. Maailmalla kysyntä suomalaiselle koulutukselle on huima, Grahn-Laasonen sanoo.

Lukuvuosimaksujen periminen voi tuoda kilpailua korkeakoulujen välille.

– Kilpailu voi olla myös ihan terveellistä. Korkeakouluilla on velvollisuus rakentaa stipendijärjestelmä, jotta köyhistä maista ja köyhistä perheistä tulevilla opiskelijoilla on mahdollisuus opiskeluun Suomessa, Grahn-Laasonen sanoo.

Ruotsissa opiskelijoiden määrä laski maksujen myötä

Lukuvuosimaksujärjestelmä on käytössä lähes kaikissa OECD-maissa. Suomi on ollut harvoja maita, joissa maksuja ei ole peritty.

Ruotsissa ja Tanskassa lukuvuosimaksut on otettu käyttöön vasta hiljattain.

– Kokemukset ovat olleet pääsääntöisesti hyviä. Alussa hakijamäärät putosivat merkittävästi, mutta ainakinj Ruotsissa hakijamäärät ovat lähteneet jo tasaiseen nousuun. Odotamme näin käyvän myös Suomessa, Grahn-Laasonen sanoo.