Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) on valtuuttanut puolustusvoimat käynnistämään hankkeen, jolla korvataan ilmavoimien Hornet-kalusto.
Puolustusministeriön mukaan toimintaympäristön kehitys ja puolustusvoimien, ilmavoimien ja ilmapuolustuksen tehtävät edellyttävät Hornetien korvaamista ensi vuosikymmenen loppuun mennessä. Asiaa selvittänyt työryhmä esitti kesäkuussa, että Hornetien tilalle hankitaan monitoimihävittäjä.
Hornetien suunniteltu elinkaari päättyy 2020-luvun lopulla. Niiden käyttöikää rajoittavat suhteellisen suorituskyvyn heikkeneminen, rakenteiden väsyminen sekä varaosien ja ohjelmistojen saatavuus.
Ministeri Niinistö arvioi tänään, että hankinta tulee maksamaan 6–10 miljardia euroa. Rahoitus hoidetaan puolustusministeriön budjetin ulkopuolisella erillisrahoituksella, josta eduskunta päättää aikanaan.
Hankkeen käynnistämisestä on sovittu hallitusohjelmassa. Siihen liittyvät päätökset tieto- ja tarjouspyynnöistä on tehtävä tällä vaalikaudella. Varsinaisen hankintapäätöksen aika on 2020-luvun alussa.