Maanviljelijä-kansanedustaja Mats Nylund sanoo RKP:n eduskuntaryhmän esittävän Maaseutuviraston alasajoa. Viraston tehtävät tulisi siirtää maa- ja metsätalousministeriölle ja kunnille.
– Tämä on aika rankka toimenpide. Käytäntö on kuitenkin näyttänyt, että paras mahdollinen toimintatapa ei ole ylläpitää kolmea tahoa pyörittämään maatalouden byrokratiaa. Niiden lisäksi tulevat vielä tarkastuksia tekevät ELY-keskukset, sanoo Nylund.
Vaasan vaalipiiristä Pedersörestä kotoisin oleva Nylund on eduskunnan Maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen ja ruotsinkielisen tuottajajärjestön SLC.n ensimmäinen varapuheenjohtaja.
"Tuottajat EU-ajan vaikeimmassa tilanteessa"
Viljelijät ovat Nylundin mukaan tällä hetkellä erittäin ahtaalla johtuen maailmanmarkkinatilanteesta ja Venäjän viennin tyrehtymisestä.
– Viljelijöiden tilanne on äärimmäisen vaikea. Koko EU-jäsenyyden aikana ei ole ollut näin huonoa kannattavuutta ja myös maksuvaikeudet ovat aivan eri luokkaa kuin ennen.
Nylund ei työnnä kuitenkaan syytä hallituksen niskaan, vaan sanoo hallitusohjelman ottavan hyvin huomioon maaseudun elinkeinot.
Mats Nylund laskee, että viljelijöiden kokonaistulot ovat olleet vuosittain 700 miljoonaa euroa.
– Tänä vuonna markkinatulot ovat yli 400 miljoonaa vähemmän kuin keskimäärin. Sen lisäksi siirretään tulimaksuja yli vuodenvaihteen 150 miljoonaa euroa. Tämä kuvaa tätä vaikeaa tilannetta. Ennusteet viittaavat siihen, että tämän vuoden maataloustulo jää alle puoleen normaalista.
Nylund toivoisi valtion ja kuntien noudattavan elintarvikehankinnoissaan sanoja sääntöjä kuin viljelijöitä ja elintarviketeollisuudelta vaaditaan.
– Tämä olisi nopea tapa parantaa maataloustuottajien asemaa. Julkinen sektori ostaa vuosittain yli 400 miljoonalla eurolla. Minusta on kaksinaismoralismia, että valtio ja kunnat eivät aseta samoja laatukriteerejä hankinnoissaan koskien esimerkiksi kasvinsuojeluaineiden käyttöä, eläinten hyvinvointia ja tilavaatimukset kuin meiltä vaaditaan.
Lomitusjärjestelmän uudistuksesta päivittäin palautetta
Kansanedustaja Mats Nylund sanoo olevansa erittäin huolissaan lomitusjärjestelmään kaavailluista uudistuksista. Esitys leikkaisi monen tuottajan lomaoikeutta.
– Esitys vaikuttaisi etenkin pieniin tiloihin. Heitä uhkaa, että he putoavat pois koko järjestelmästä. Tämä on aivan sietämätöntä. Toivon, että hallitus ei anna lakiluonnosta eduskunnalle. Tämä on erittäin hankala kysymys, saan asiasta yhteydenottoja päivittäin. Viljelijöillä on aivan liian paljon työtä ja rahat ovat loppuneet. Kaikki ymmärtävät mihin se johtaa, jos ei saa edes lomaa.