Kymmenkunta suomalaista musliminuorta tapasi tänään ulkoministeri Timo Soinin (ps.) Säätytalolla Helsingissä. Niin kutsutussa pyöreän pöydän keskustelussa käytiin reilun kolmen tunnin aikana läpi lähinnä Lähi-idän tilannetta sekä Suomen ulkopolitiikan linjaa.

– Kaiken kaikkiaan tapaaminen vastasi tarkoitustaan. Keskustelu oli avointa ja rehellistä, tilaisuuden puheenjohtajana toiminut ulkoministeriön kulttuurien välisten vuoropuheluprosessien suurlähettiläs Pekka Metso kertoo.

Ulkoministeri Soini piti suljetussa tapaamisessa aloituspuheenvuoron ja viipyi paikalla noin puoli tuntia. Musliminuoret jatkoivat keskustelua lopun aikaa ulko- ja sisäministeriön muiden asiantuntijoiden kanssa.

– Pyrimme selkiyttämään nuorille, mikä on Suomen ulkopolitiikan linja. Nuoret toivoivat, että Suomen linja rauhanvälittäjänä jatkuu myös tulevaisuudessa, Pekka Metso sanoo.

– Oli hienoa, että vaikka nuorissa oli sekä shiioja että sunneja, he olivat yhdessä miettineet yhteisen lähestymisen. Keskustelussa korostui kuinka tärkeää on, että kaikkien Suomessa asuvien täytyy pystyä ymmärtämään Suomen ulkopolitiikkaa, Pekka Metso referoi.

– Musliminuoret tuntuvat näkevän Suomen kuitenkin viime kädessä avoimen ja keskustelevan ulkopolitiikan luojana. Oli kiva huomata, että he ajattelevat näin. Tämä oli hyvä vuoropuhelu Soinin ja nuorten välillä. Kumpikin osapuoli kunnioitti toistaan, Pekka Metso kertoo.

Tilaisuudessa olleet nuoret eivät vielä halunneet kommentoida tapaamista. Ulkoministeri Timo Soini ei myöskään kommentoinut tapaamista.

Idea tapaamiseen syntyi Kirkon Ulkomaanavun ja sisäministeriön viime huhtikuussa järjestämästä Yhdysvaltojen matkasta, jolla viranomaiset ja uskonnollisten yhteisöjen edustajat tutustuivat Yhdysvaltojen viranomaisten ja uskonnollisten yhteisöjen väliseen vuoropuheluun.