Perussuomalaisten kolmas puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen toivoo puoluehallituksen käyvän rehellistä ja avointa keskustelua puolueen linjasta.
Tynkkysestä perussuomalaisten pitäisi seistä hallitusohjelman takana, ja tiukentaa linjaansa.
– Olen halunnut pidempään keskustella Timo Soinin kanssa, mutta se ei ole näyttänyt onnistuvan. Aion ottaa muutamia asioita esille. Soini kirjoitti blogissaan, että tässä kokouksessa päätetään asiasta, ja sen jälkeen kenelläkään ei ole mukisemista. Mutta ihmettelen samalla, että hän oli viikko sitten sanonut Ylen Ykkösaamussa, ettei mitään yhteiskokousta tule.
Tynkkynen haluaa, että perussuomalaisten päätöksenteossa siirryttäisiin demokraattisempaan suuntaan.
– Päätöksiä tehtäisiin aidosti yhdessä.
Mitä tapahtuu, jos puoluehallitus on kovakorvainen vaatimukselle?
Puoluehallituksen jäsenet Aleksi Hernesniemi ja Terhi Kiemunki tukevat julkisesti Tynkkysen vaatimusta. Hallituksessa on kaikkiaan 13 jäsentä. Tynkkysen alulle paneman vaatimuksen kriisikokouksesta ovat hänen mukaansa allekirjoittaneet myös sadat perussuomalaisten päättäjät ja kannattajat.
Mikä on Tynkkysen jatkosuunnitelma, jos puoluehallitus päättää, ettei yhteiskokousta järjestetä ja hallitusjatkosta äänestetä?
Aiemmin Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja on väläyttänyt, että hänellä on muitakin keinoja saada puoluehallituksen, puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteiskokous koolle.
– Mennään nyt askel kerrallaan. Se selviää sitten kokouksen jälkeen. Katsotaan mitä saadaan sovittu puoluehallituksessa. Tullaanko esimerkiksi tekemään evästystä linjan suhteen. Jos esimerkiksi päätetään, ettei Kreikan neljättä tukipakettia tulla tässä hallituksessa hyväksymään. Uskon, että tilanne hellittää aikaa tavalla.
Tynkkynen sanoo, että hän aikoo itse nostaa kokouksessa esille Kreikan mahdollisen neljännen tukipaketin.