Välimeren takaa tulevat turvapaikanhakijat suuntaavat Italiasta ja Kreikasta kohti pohjoista, Saksaan, Itävaltaan, Ruotsiin ja Suomeen. Italia ja Kreikka ovat perustaneet vasta muutaman järjestelykeskuksen, ja niistä on siirretty ainoastaan 18 hakijaa vastaanottajamaihin.
Suomi ottaisi taakanjakosopimuksen perusteella heti 200 hakijaa, mutta Välimeren rantavaltioilla ei ole ollut niitä lähettää, koska järjestelykeskukset eivät vielä toimi.
– Sisäistä siirtoa ei saada ilman hotspoteja hallintaan, ellei tulijoita rekisteröidä EU:n ulkorajalla. Sieltä ihmiset siirtyisivät hallitusti muihin maihin, jos tarvetta on, pääministeri Juha Sipilä sanoi oltuaan kuultavana eduskunnan suuressa valiokunnassa.
Suomi ajaa tiukkaa rajavalvontaa
Suomen mielestä jäsenmaiden rajavalvontaa pitää tehostaa. Samoin EU:n alaisen rajaturvallisuusvirasto Frontexin roolia pitää vahvistaa ulkorajavalvonnassa.
Näin pyritään ottamaan kiinni ilman papereita tulevat, jotta heidät saadaan viralliseen maahanmuuttojärjestelmän käsittelyyn.
Sosiaalidemokraattien mielestä tämä ei riitä.
– Pitää puuttua kriisin syihin, auttaa kolmansia maita, antaa kehitysapua. Hallituksen päätös leikata kehitysyhteistyöstä sopii mahdollisimman huonosti tämän tilanteen hoitamiseen, Suuren valiokunnan jäsen Tytti Tuppurainen (sd.) sanoo.
Turvapaikkahakemukset voivat olla jäissä pitempään kuin luultin
EU:n yhteistä listaa turvallisista maista ei tunnu syntyvän. Ongelmana on Turkki, jota useat EU-maat pitävät turvallisena maana – mutta eivät kaikki.
– Todennäköisesti listaa ei synny, koska esimerkiksi Ruotsi on eri mieltä Turkista, Sipilä sanoi.
Toinen vastaan hangoittelija on Saksa.
Maiden omat turvallisten maiden listat poikkeavatkin toisistaan.
Suomi päätti pari viikkoa sitten jäädyttää irakilaisten ja somalialaisten hakemukset siksi aikaa, kunnes selvitetään, ovatko jotkin osat näissä maissa turvallisia, toisin kuin Suomi on aiemmin linjannut.
Tämän luvattiin kestävän pari viikkoa, mutta toistaiseksi selvitystä ei ole syntynyt. Sipilän mukaan hakemukset pysyvät silti jäädytettyinä, kunnes selvitys valmistuu.
– Se pyritään tekemään määräajassa, Sipilä sanoi.