Hallitus on sopinut, että ansiosidonnaista työttömyysturvaa lyhennetään sadalla päivällä. Linjauksen teki tänään tiistaina talouspoliittinen ministerivaliokunta.
Ansiosidonnaisen työttömyysturvan yleinen kesto lyhenee 500:sta 400:aan päivään. Alle kolmen vuoden työhistorialla ansiosidonnaisen kesto lyhenee 400:sta 300:aan päivään ja yli 58-vuotiailla se säilyy 500 päivässä.
Ansiosidonnaisen työttömyysturvan tasoon ei olla puuttumassa.
– Päälinja on, että lyhennetään kestoa, tasoon ei puututa, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoo.
Lisäksi tarkoituksena on pidentää omavastuuaikaa viidestä seitsemään päivään ja alentaa työllistymistä edistävien palvelujen osalta maksettavaa korotettua ansio-osaa. Pitkän työuran jälkeen maksettavista korotusosista puolestaan luovuttaisiin.
Valtiovarainministeriön arvion mukaan muutoksen työllisyysvaikutus olisi noin 10 000 henkilötyövuotta.
Hallituksen esityksen on määrä valmistua ensi keväänä, ja leikkausten on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2017 alusta.
Palkansaajajärjestöt SAK, STTK ja Akava eivät hyväksy hallituksen leikkausaikeita.