Eduskunnan verojaoston puheenjohtaja Mika Lintilä rahoittaisi tulevat sote-alueet valtion verotuksesta. Lintilän mielestä sote-alueiden oma verotusoikeus toisi turhaan kolmannen veroportaan valtion ja kuntien rinnalle.

– Tämä on perustuslaillisesti varsin haastava kysymys eli mikä veromalli täyttää perustuslain vaatimukset. Itse näen jonkin verran ongelmallisena sen, että mentäisiin maakuntaveromalliin, koska sitten olisi yksi verotusporras lisää. Vaikkakaan verotuksen kokonaisaste ei nousisi, meillä olisi kuntavero, maakuntavero ja valtiovero. Eli toivoisin, että ratkaisu löytyisi valtioverotuksen puolelta, sanoo Lintilä.

Hallitusohjelmaan on kirjattu sosiaali- ja terveysalueiden määräksi enintään 19. Kokoomuksessa kannatusta on saanut alueiden rajoittaminen viiteen, keskustalaiset taas perustaisivat mahdollisimman monta aluetta. Lintilä ei näe kuitenkaan kysymyksessä suurta juopaa kahden hallituspuolueen välillä.

– En näe, että tässä olisi kyse poliittisesta vallanjaosta. Kyllä tässä haetaan ihmisten palveluiden turvaamista. Tässä on vain erilaisia näkökantoja, miten eri puolueet sen toteuttaisivat. Aika hyvin tästä on jo yhteisymmärrystä. Ei tästä kuitenkaan onneksi ole syntynyt poliittista vallanvääntöä, vaan tässä etsitään toimintatapaa siihen, miten palvelut turvataan.

Hallitus päättää sote-alueiden jaosta lokakuun loppuun mennessä. Virkamiestyöryhmä piti 9–12 aluetta tarkoituksenmukaisimpana. Lintilän kotimaakunta Keski-Pohjanmaa haluaisi perustaa sote-alueen sairaanhoitopiirinsä ympärille. Tämä edellyttäisi lähelle maksimimäärää sote-alueita.

– Kyllä Keski-Pohjanmaalla on edelleen mahdollisuudet omaan sote-alueeseen. Hallitusohjelmaan on kirjattu maksimissaan 19 aluetta, nyt on puhuttu kaikista määristä viiden ja 19 välillä. Itse en pitäisi mahdottomana sitäkään, että tulisi viisi sote-aluetta ja erikseen esimerkiksi nykyisten sairaanhoitopiirien kokoiset tuotantoalueet. Se voisi olla yksi toimiva malli.