Perussuomalaisten kunnallispoliitikot joutuvat nyt selittelijän paikalle. Yle Pohjanmaan soittokierros valtuustoryhmien puheenjohtajille osoitti, että nyt maakunnassa ottaa kipeää ja selittelykin tuntuu pahalta.

– Tilanne ei ole helppo, mutta eivät ajatkaan. Aivan sama ketä hallituksessa olisi. Pitää antaa hallitukselle mahdollisuus näyttää, sanoo Jukka Salo Kaskisista.

– Perussuomalaisten saavutuksista hallituksessa ei ole saatu oikeaa viestiä ihmisille, toistelee Raili Varo Isostakyröstä.

– Hallituksessa ollaan, vaikka taival on tuskallinen, huokaa puolestaa Asko Salminen Laihialta.

Leikkaukset, pakolaiset ja Kreikka

Kunnallispoliitikoiden mielestä kolme asiaa ovat ylitse muiden syömässä perussuomalaisten kannatusta. Kreikan tukipaketti tuli edelliseltä hallitukselta ikävänä perintönä, josta ei irti päästy, vaikka sitä oli varsin luvattu ennen vaaleja.

– Mitenkäs se näin meni. En ole alkuunkaan tyytyväinen, puuskahtaa Matti Vahtera Vaasasta.

Hallituksen ohjelmaansa kirjaamat leikkaukset eläkeläisiltä, lapsiperheiltä ja koulutuksesta ovat vaikeita. Pakkolait vielä vaikeampia selittää ja hyväksyä.

– Köyhiltä otetaan aina. Heitä on niin paljon, rikkaita ei. Tasapuolisempaa saisi olla, miettii Jukka Salo Kaskisista.

– Keskusta ja kokoomus yrittävät ajaa meitä kuin käärmettä pulloon. Perussuomalaisten pitää myötäillä mahdollisimman paljon, tuumii Pekka Kaihoniemi Alavudelta.

– Hallituksessa Keskusta ja kokoomus vievät ja perussuomalaisten johto vikisee, täräyttää Jukka Kuusalo Mustasaaresta.

Turvapaikanhakijoiden tulva on oljenkorsi, johon lähes kaikki perussuomalaisten haastatellut tarttuvat innolla. Turvapaikanhakijat ovat "nuorten miesten eliittiä" ja heihin kuluu kohtuuttomasti valtion varoja.

– Sitä saa mitä tilaa. Jos pääministeri antaa kämppänsä turvapaikanhakijoiden käyttöön, niin Irakissa ajatellaan, että se on yleinen tapa Suomessa, kuvailee Raimo Vistbacka Alajärveltä.

– Rajat pitäisi saada kiinni koko EU:n alueella, vaatii Asko Salminen Laihialta.

Hallituksessa pysytään

Yllättävän yhtenäisesti valtuustojen puheenjohtajat ovat sitä mieltä, että hallituksesta ei nyt lähdetä. Kannatuksen putoaminen lähelle kymmentä prosenttia on ravistava kokemus suurten voittojen jälkeen. Silti oppositiosta on toistaiseksi saatu tarpeeksi.

– Jos lähdetään oppositioon, niin vaikutusmahdollisuudet menevät, sanoo yksiselitteisesti Matti Vahtera.

– Sitä on nyt katteltu tarpeeksi sitä oppositiota. Ei sieltä mitään saa aikaan, tuumii Jorma Rantala Isojoelta.

– Vastuuta kantamaan on menty ja huutoon vastataan. Seuraavissa vaaleissa katsotaan, mikä on vastakaiku, miettii Esa Niemistö Ilmajoelta.

Halliituspolitiikasta perussuomalaisilla ei ole vielä pitkää kokemusta. Silti hallituksessa olo koetaan jopa urhoolliseksi velvollisuudeksi. Ja hallituksen tekojen ja aikomusten selitykset tulevat pienen miettimisen jälkeen samaan tapaan kuin keltä tahansa edellisten hallitusten kannattajilta. Vaikeat ajat, parasta yritetään, mutta valitettavasti lupauksista ei voida pitää kiinni. Pitää tehdä kompromisseja.