Varatuomari ja demareiden kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä arvostelee hallituksen oikeuspolitiikkaa poukkoilusta. Hallitus on torstaina esittänyt edellisen eduskunnan hyväksymän sakon muuntorangaistuksen käytön laajentamista koskevan lakimuutoksen peruuttamista.

– Lainsäädännön ennakoitavuuden kannalta on ongelmallista, että hallitus roiskii sinne tänne ja nyt yhtäkkiä ilmoittaakin peruuttavansa jo valmistellun lain, Ojala-Niemelä kirjoittaa.

Piikkiä kokoomuksen suuntaan

Ojala-Niemelä kritisoi erityisesti kokoomusta.

– Pidän erikoisena, että kokoomus ajoi tätä uudistusta viime kaudella kuin käärmettä pystyyn ja nyt ääni kellossa on muuttunut ja lakia pidetään byrokraattisena ja monimutkaisena.

– Samaan aikaan, kun laki hallituksen toimesta haudataan kokoomuslainen lakivaliokunnan puheenjohtaja Kari Tolvanen vaatii eduskunnassa toimia korvaavien toimenpiteiden valmistelemiseksi, Ojala-Niemelä ihmettelee.

Perusteluna valtion talous

Lain kumoamista perustellaan valtion heikolla taloudellisella tilalla. Viime kevään kehyspäätöksessä muutoksen toteuttamiseen osoitettiin 12,4 miljoonan euron määräraha.

– Lain kustannusvaikutukset olivat hyvin tiedossa jo lakia viime kaudella valmisteltaessa, Ojala-Niemelä vastaa.