Opiskelija- ja nuorisoasuntojen investointiavustusten leikkaus perutaan. Asiasta kertoi ympäristö- ja liikenneministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) yhteisöpalvelu Twitterissä torstaina.
Ministeri päätti vetää esityksen investointiavustuksen rajaamisesta pois. Päätöksen taustalla on hallituksen halu lisätä asuntorakentamista.
– Nyt kun säilytetään tämä opiskelija-, nuoriso- ja senioriasuntojen alin investointiavustusluokka ennallaan, niin silloin tällä pienellä käytettävissä olevalla rahalla saadaan mahdollisimman paljon asuntotuotantoa liikkeelle. Eli haetaan parasta vaikuttavuutta käytettävissä olevilla rahoilla, Tiilikainen selittää.
Investointitukeen käytettävissä oleva rahasumma säilyy kuitenkin Tiilikaisen mukaan ennallaan, eli hallitusneuvotteluissa sovitut säästöt toteutuvat. Sen sijaan aiottu rajaus investointituen käyttökohteisiin perutaan, jolloin investointitukea voidaan edelleen hakea myös opiskelija-, nuoriso- ja senioriasuntoihin.
Hallitus linjasi aiemmin, että jatkossa erityisryhmien investointiavustuksia myönnettäisiin vain sellaisille asunnoille, joiden asukkailla on suurin tarve tuettuun asumiseen. Tällaisia ryhmiä olisivat esimerkiksi kehitysvammaiset, pitkäaikaisasunnottomat, mielenterveyskuntoutujat ja huonokuntoiset vanhukset.
Esimerkiksi Helsingin opiskelija-asuntosäätiö HOAS:n mukaan investointiavustuksen leikkaaminen olisi kallistanut uuden opiskelija-asunnon vuokraa 30–50 euroa kuukaudessa.
Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ja Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL puolestaan arvioivat lausunnossaan, että investointiavustuksen poisto olisi vähentänyt uusien opiskelija-asuntojen rakentamista ja välillisesti pidentänyt opiskeluaikoja, jos opiskelijat joutuvat enenevissä määrin rahoittamaan asumismenojaan työnteolla.
Hallituksen esitystä valmisteli ympäristöministeriö.